Ponsse palkittiin Pohjois-Savon vuoden digiyrityksenä

Kuopion alueen kauppakamarin Pohjois-Savon vuoden digiyritys -palkinto on myönnetty metsäkoneyhtiö Ponsselle. Palkitsemisperusteena Ponssen kohdalla pidettiin muun muassa sitä, että Ponsse on ICT-alan edelläkävijä omalla ansiokkaalla liiketoiminnallaan, sekä sitä, että yrityksen tekemällä ansiokkaalla työllä on merkitystä koko Pohjois-Savon maakunnan menestymiseen ja elinvoimaan. Ponsse panostaa vahvasti digitaalisen liiketoiminnan kehittämiseen. Dataan pohjautuvien palveluiden merkitys on kasvava yrityksen päivittäisessä liiketoiminnassa. Ponsse-metsäkoneet muun muassa keräävät jatkuvasti mittavat määrät tietoa sekä koneen toiminnasta ja kunnosta myös metsäympäristön tilasta.

Voittajan valitsi Kuopion alueen kauppakamarin digivaliokunta. Palkinnon tarkoituksena on muistaa ict-alaa Pohjois-Savossa menestyksekkäästi edistäneitä yrityksiä, sekä nostaa esille yrityksiä, jotka hyödyntävät tehokkaasti digitalisaation tuomia ratkaisuja omassa toiminnassaan. Palkinto jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

Lisäksi palkittiin ansioitunut ict-alan opiskelija niin Itä-Suomen yliopistosta, Savonia-ammattikorkeakoulusta kuin Savon ammattiopistoltakin. Itä-Suomen yliopistolta palkittiin Elmeri Keinänen, Savonia-ammattikorkeakoulusta Anne Haapamäki ja Savon ammattiopistolta Miika Laukkanen. Voittajat palkittiin 200 euron arvoisilla stipendeillä.

Palkinnot jaettiin Preset22-tapahtumassa. Preset22-tapahtuma keräsi 13.4.2022 yhteen Pohjois-Savon toimitiloista ja teknologiasta vastaavat ICT-asiantuntijat ja päättäjät. Tapahtumaan ilmoittautui yli 220 päättäjää ja 30 näytteilleasettajaa. Tapahtuman tavoitteena on tarjota kokonaisvaltaista näkemystä siihen, miten teknologiasta saadaan oikeasti hyödyt irti ja ihmisten välinen vuorovaikutus tässä paljon puhutussa hybridityössä toimimaan. ”Viimeiset 2 vuotta on muuttanut työntekemisen malleja isolla pyörällä eteenpäin. Moninkertaistunut työn paikattomuus ja tarve samalla saada ihmisten välinen vuorovaikutus oikeasti toimivaksi toivat työyhteisöt uuden tilanteen eteen. Ihmiset siirtyivät etätöihin ja live-tapahtumat loistivat poissaolollaan. Nyt tuo aika on onneksi takana ja olemme uuden ajan äärellä. Toimitilauudistuksia on käynnissä, uusia hankkeita on lähdössä liikkeelle ja alueellamme on kyllä todella positiivinen pöhinä päällä”, Preset22-tapahtuman toinen pääjärjestäjä ja tapahtuman isä Praecom Esitysratkaisut Oy:n liiketoimintajohtaja Jari Rönkkö taustoittaa tapahtumaa. Keynote puheenvuoron tapahtumassa piti Microsoftin liiketoimintajohtaja Vesa-Matti Paananen.

”Kauppakamarin digivaliokuntaa perustettaessa tarkoituksena oli saada ICT-alalle lisää näkyvyyttä ja isot tapahtumat ovat täydellinen tapa lisätä näkyvyyttä. Preset-tapahtumalla oli valmis olemassa oleva tapahtuma-alusta, johon oli helppo hypätä mukaan kehittämään tapahtumaa. Toisena tavoitteena on palkita vuosittain sekä vuoden digiyritys, että yksittäisiä henkilöitä”, linjaa Digivaliokunnan puheenjohtaja Tatu Säisä.

Lisätiedot

Kaija Savolainen

Toimitusjohtaja

040 514 8784

Kategoriat:Osaaminen, Digitalisaatio​