Kauppakamari kirittää Pohjois-Savoa kasvuloikkaan – Ratkaisuja maailmanmarkkinoiden tarpeisiin ELY-keskuksen tuella: Kuopion alueen kauppakamari on käynnistänyt Kilpailukykyinen ja kasvava Pohjois-Savo -hankkeen, jonka tavoitteena on vauhdittaa Pohjois-Savon houkuttelevuutta innovatiivisena investointikohteena ja kasvukeskittymänä. Hankkeen toimenpiteillä tavoitellaan alueelle käänteentekevää kasvuloikkaa – lisää uusia investointeja, innovaatioita, korkeaa osaamista ja kilpailukykyisiä vientituotteita.
Hankkeen pääpainopisteenä on Pohjois-Savon toimintaympäristön kehittäminen yhdessä keskeisten elinkeinoelämän sidosryhmien kanssa. Hanke pilotoi useampaa alueellista investointi- ja kasvupalvelun mallia, joista esimerkkeinä yritysten ja tutkimus- ja oppilaitosten välinen yhteistyömalli sekä maakuntatasoinen investointitiimi-konsepti.
Kauppakamarin koordinoimat Investointitiimit muodostetaan alueemme kuntapäättäjien, rahoittajien, tutkimuslaitosten ja yritysjohdon edustajista. Tavoitteenamme on tuottaa tietoa sekä kasvattaa osaamista ja yhteistyöedellytyksiä alueen kärkitoimialojen investointien ja kasvun vauhdittamiseksi – ylikuntarajaisesti, taustoittaa Kuopion alueen kauppakamarin kasvujohtaja Tiina Hartikainen.
Hankkeen toimenpiteisiin lukeutuu myös mm. kasvu- ja investointiaiheisiä verkostoitumistapahtumia ja tietoiskuja. Syyskuussa hankkeessa toteutettiin ensimmäinen puhtaan siirtymän investointeihin keskittyvä Investment Summit -tilaisuus, joka toi yhteen potentiaalisia investoreita, hankekehittäjiä, rahoittajia ja kuntapäättäjiä.
Kilpailukykyinen ja kasvava Pohjois-Savo -hankkeen tiivistelmä
Eurotalouden kehitystä ja toimintaympäristöä varjostavat tällä hetkellä geopolitiikan nopeat muutokset. Nykyisellään Suomen viennistä kaksi kolmasosaa kohdentuu Eurooppaan, jonka sisämarkkinoiden merkitys tulee lähitulevaisuudessa edelleen korostumaan. Pelkästään Eurooppa muodostaa 512 miljoonan kuluttajan ja 25 miljoonan yrityksen markkinan, joka tarvitsee nyt lisää kasvua – investointeja, innovaatioita ja kansainvälistä kilpailukykyä. Pohjois-Savon elinkeinoelämällä on tarjota merkittäviä mahdollisuuksia yhtäältä Euroopan kasvukäänteelle ja omavaraisuudelle toisaalta kasvaviin maailmanmarkkinoiden tarpeisiin.
Pohjois-Savon 12 kasvutoimialalta löytyy korkeaa osaamista, joka kiinnostaa paitsi Eurooppaa myös globaalisti. Pohjois-Savon kärkiratkaisut nojaavat vahvasti neljään poikkitoimialaiseen toimialayhteistyöhön: 1) maatalouteen ja korkean jalostusarvon elintarviketeollisuuteen (ml. solumaatalous) 2) lääketeollisuuteen ja terveysteknologiaan, 3) puhtaan siirtymän toimialoille (energia, metsäteollisuus ja biotalous, kaivosteollisuus ja ICT) sekä 4) kone- ja puolustusteollisuuteen. Jo yksistään Euroopan puolustus-, turvallisuus- ja huoltovarmuustarpeiden nähdään merkittävästi kasvattavan alueemme korkean osaamisen kysyntää. Kehityksessä tunnistetaan myös uusia avautuvia kasvualoja.
Lähtöasetelmassa huomionarvoista on se, että Suomen talous on ollut kroonisesti alijäämäinen ja julkinen velka kasvanut vuodesta 2009 lähtien. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisema Teollisuuspoliittinen strategia (2024) sekä pääministeri Petteri Orpon asettama Kasvuriihi-työryhmä (2024) nimeävät Suomen talouskasvun kulmakiviksi korkean osaamisen, teollisuuden uudistamisen, kasvualojen vahvistamisen, investointien houkuttelemisen sekä yritysten rakenteellisen uudistamisen. Pohjois-Savon elinkeinoelämä tunnistaa paikallisesti samat kasvun lähteet: kuten Suomi myös Pohjois-Savo tavoittelee käänteentekevää kasvuloikkaa – uusia innovaatioita, investointeja, korkeaa osaamista ja kilpailukykyisiä vientituotteita.
Pohjois-Savon kyky tarttua avautuviin kasvumahdollisuuksiin ja tätä kautta merkittävä läpimurto kohti vientimarkkinoita edellyttää ensisijassa alueen yritysrakenteen muutosta. Maakunta tarvitsee lisää kansainvälisesti kilpailukykyisiä kasvu- ja mittelstand-yrityksiä – omistajalähtöistä kasvutahtoa. Tavoitteena on kehittää yritysten kasvutahdon lisäksi Pohjois-Savon toimintaympäristöä ja alueellisia yrityspalvelurakenteita. Hankkeen myötä alueella vastataan paremmin pienten ja keskisuurten yritysten kasvun ja uudistumisen (TKI) tarpeisiin, jotta yhä useammalla alueen yrityksellä on valmiudet kasvaa kohti suurempia liikevaihtoluokkia ja globaaleja markkinoita.
Kilpailukykyinen ja kasvava Pohjois-Savo -hankkeen tärkein pitkän aikavälin vaikutus on kasvun lisääminen maakunnassa. Rakenteellisia palvelumalleja uudistamalla sekä omistaja- ja strategialähtöistä kasvutahtoa aktivoimalla tuloksena syntyy lisää liikevaihtoa, uusia työpaikkoja ja lisää verotuloja. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan sekä korkeaan osaamiseen panostamalla vaikutetaan liiketoimintojen kansainväliseen kysyntään, jalostusasteen kehitykseen sekä yritysten/maakunnan osaamispääoman kehittymiseen. Hankkeen maakuntatasoinen vaikutus näkyy myös tiiviimpänä ja yhteistavoitteellisena kuntayhteistyönä.
Hankkeen päätyttyä Pohjois-Savon toimintaympäristö on elinkeinoelämälle kiinnostavampi ja innovatiivisempi investointikohde, joka houkuttelee uusia investoijia, yrityksiä ja osaajia maakuntaan. Merkittävien kansallisten investointien myötä alueelle rakentuu uusia teollisuus- ja osaamiskeskittymiä, joiden korkea osaaminen tarjoaa ratkaisuita paitsi Euroopalle myös globaaleihin tarpeisiin. Päättyessään hanke on luonut perustan merkittäville uusille kansallisille avauksille Pohjois-Savossa.
Kuopion alueen kauppakamarin toteuttaman hankkeen strategisia yhteistyökumppaneita ovat Savon Voima Oyj, Varkauden kaupunki / Navitas Kehitys Oy, Vieremän kunta, Iisalmen kaupunki ja Siilinjärven kunta. Kilpailukykyinen ja kasvava Pohjois-Savo -hankkeen kesto on 12.3.2025–31.12.2027. Hanketta on osarahoitettu Euroopan unionin Euroopan aluekehitysrahastosta Etelä-Savon ELY-keskuksen myöntämällä tukirahoituksella.
Lisätiedot ja yhteydenotot:
Tiina Hartikainen, kasvujohtaja
Kuopion alueen kauppakamari
tiina.hartikainen@kuopiochamber.fi,
p. 044 513 2904
Kuopion alueen kauppakamari on elinkeinoelämän tahtotilan määrittäjä ja muutosvoima, jotta menestymme paikallisesti sekä kansainvälisesti. Kauppakamarin 900 jäsentä Kuopion, Varkauden ja Ylä-Savon alueilta edustavat kattavasti Pohjois-Savon elinkeinoelämää.

