Kauppakamari Varkauden kampukselle

suhdannebaro nelio 2021

Varkauden kauppakamariosasto, Savonia-ammattikorkeakoulu ja Savon Koulutuskuntayhtymä aloittavat uudenlaisen kokeilevan yhteistyön Varkauden kampuksella, joka yhdistää elinkeinoelämän, oppilaitosten ja opiskelijoiden tarpeet uusvanhalla tavalla lyömällä hynttyyt käytännössä yhteen tilaan.

Savonian ja Sakkyn kampus Varkaudessa sijaitsee keskellä kansainvälistä vientikeskusta. Vientikeskus oli vuonna 2020 Pohjois-Savon suurin vientialue, joka toi Suomeen 700 miljoonaa vientieuroa. Alueella toimii raskaimman sarjan kansainvälisiä yritysjättiläisiä, kuten Stora Enso, Andritz, Honeywell ja Sumitomo sekä laaja alihankintaverkosto. Yritykset ovat viime vuosina investoineet vientikeskukseen lähes 400 miljoonaa euroa.   

Osaava työvoima on vientikeskuksen kriittinen menestystekijä. Varmistaakseen tiiviin ja saumattoman yhteistyön osaamisen kehittämisessä vientikeskuksen tulevaisuuden tarpeisiin Varkauden kauppakamariosasto, Savonia ja Sakky aloittavat kokeilevan yhteistyön kampusalueella. Kampukselle rakennetaan kuluvan vuoden aikana Suomen ensimmäinen, oppilaitosalueella sijaitseva kauppakamarirakennus. Puurakenteisen kampuksen kauppakamarin on tarkoitus toimia kynnyksettömänä yhteistyön alustana, jossa yritykset, heidän tarjontansa ja tarpeensa tuodaan keskelle opetusta erityiseen yhteiseen tilaan ja toisaalta tehdään oppilaitosten toimintaa ja opiskelijoita tunnetuksi yrityksille. Kaikki kolme toimijaa osallistuvat hankkeen rahoitukseen yhtä suurin osuuksin eli yhteistyö kattaa rahoituksen, rakentamisen sekä kamarin toiminnan suunnittelun ja toteutuksen.  

Kampuksen kauppakamari valmistuu osin opiskelijatyönä ja opiskelijoilla on mahdollisuus vaikuttaa kamarin ulkonäköön ja sisustukseen. Kampuksen kauppakamari on määräaikainen ja kokeileva yhteistyöhanke, jossa yhteistyön muotoa jalostetaan jatkuvasti saatujen kokemusten perusteella. Kamarissa on tarkoitus järjestää oppitunteja, yritysvierailuja, rekrytointitilaisuuksia, opinnäytetöiden esitystilaisuuksia, teemaviikkoja, Nuori Yritys / Pop-Up toimintaa tarjoamalla tilat palvelu- ja tuote-esittelyyn ja myyntiin. Varkauden kauppakamariosasto sekä sen jäsenyritykset voivat myös hyödyntää tilaa kokoustilana sekä esimerkiksi sopimusten allekirjoituspaikkana. Kampuksen kamarista on tarkoitus tehdä omaleimainen paikka, joka jättää muistijäljen käyttäjänsä mieliin. Kampuksen kamarista on tarkoitus tehdä matalan kynnyksen ikkuna ja infopiste kampukselle, joka tekee tunnetuksi Varkauden opiskelu- sekä ainutlaatuista kansainväliset ovat avaavaa työpaikkatarjoamaa. Kampuksen kamarin on tarkoitus valmistua syyslukukaudella 2021.

”Kaikki toimenpiteet, jotka vahvistavat Savonian ja yritysten välistä vuoropuhelua ovat tervetulleita. Opiskelijat arvostavat työelämäkontakteja ja samalla voivat verkottua jo opiskelunsa aikana ja siten myös työllistyä vieläkin helpommin”, kuvaa Savonia-ammattikorkeakoulun rehtori Mervi Vidgren.

”Kohtaamispaikka luo entistä vahvemmat mahdollisuudet opiskelijoillemme tutustua Varkauden elinkeinoelämään ja tulla osaksi sitä. Yrittäjyyskasvatus on osa kaikkia opintojamme, ja tällainen yhteistyö auttaa meitä. Alueen yrityksillä on kasvava halukkuus tehdä kanssamme yhteistyötä, mikä kertoo onnistumisestamme opiskelijoiden koulutuksessa ja luottamuksesta toimintaamme”, Heikki Helve toteaa.

Varkauden kauppakamariosaston puheejohtaja Tommi K. J. Taskisen mukaan ”hanke on osoitus ennakkoluulottomasta yhteistyöhengestä, joka tällä hetkellä vallitsee elinkeinoelämän ja oppilaitosten välillä. Maailma muuttuu nopeasti, osaajia tarvitaan ja tätä taustaa vasten on tärkeää löytää sekä kokeilla uusia tapoja tehdä konkreettisia tekoja, joissa ihmiset kohtaavat toisensa ja jakavat samat päämäärät ja intressit. Yhteinen rakennus ja erityisesti siellä tapahtuva yhteisesti ohjattu toiminta ovat tekoja paremman tulevaisuuden eteen. Varkauden ja Pieksämäen kauppakamariosastojen ja Keski-Savon kuntien yhteistyössä toteutetun osaamisselvityksen raportissa peräänkuulutettiin tiiviimpää yhteistyötä oppilaitosten ja elinkeinoelämän välille ja tämä on eräs todellinen teko yhteistyön tiivistämiseksi. Emme tiedä kaikkea, mutta on toimittava rohkeasti, nyt ja heti, maailma ei odota.”

Lisätiedot ja yhteydenotot:
Tommi Taskinen

Varkauden kauppakamariosaston puheenjohtaja
tommi.taskinen@honeywell.com
p. 040 848 6964

Heikki Helve
Savon koulutuskuntayhtymän johtaja
heikki.helve@sakky.fi
p. 044 785 3050

Mervi Vidgren
Rehtori Savonia-ammattikorkeakoulu
mervi.vidgren@savonia.fi
p. 044 7855001

Kategoriat:Osaaminen