Kauppakamarin Parasta palvelua -kilpailun yleisöäänestys on auennut Savon Sanomien verkkosivuilla. Alueen parasta palvelua pääsee äänestämään 14.11.2021 saakka. Mukana kilpailussa on 90 pohjoissavolaista yritystä. Mikäli oma suosikki ei löydy listalta, voi yrityksiä edelleen ilmiantaa mukaan kilpailuun.
Parasta Palvelua -kilpailussa etsitään vuosittain parhaan asiakaskokemuksen tarjoavaa pohjoissavolaista yritystä. Kilpailun idea on lähtöisin Kuopion alueen kauppakamarin palveluvaliokunnasta. Palveluvaliokunnan tavoitteena on, että savolaisesta palvelusta nousee maakunnan vetovoimainen tunnusmerkki. Täällä asuva, tänne muuttava tai täällä matkaileva tietää, että savolaisen palvelun laatuun voi luottaa – ja itse palvelutapahtuma onnistuu varsin usein iloisesti yllättämään.
Savolainen palvelu vahva valttimme myös maailmalla
”Kilpailussa mukana olevat palvelualan yritykset haluavat olla eturivissä tarjoamassa parasta savolaista palvelua asiakkailleen. Jokainen yritys tuottaa palvelun omalla tyylillään ja äänestämällä pystyt vaikuttamaan siihen, millainen palvelu on tänä vuonna parasta palvelua Pohjois-Savossa”, kiteyttää Kuopion alueen kauppakamarin palveluvaliokunnan puheenjohtaja Antti-Jussi Pitkälä.
”Kauppakamarissa haluamme panostaa palvelualan nousuun pandemian jälkeen ja tuoda esiin Pohjois-Savon omaleimaista palvelukokemusta. Tämä on vahva valttimme myös maailmalla ja uskon sen välittyvän kansainvälisille matkailijoillekin” Kuopion alueen kauppakamarin toimitusjohtaja Kaija Savolainen korostaa.
Voittaja selville yleisöäänestyksen ja Mystery Shoppauksen perusteella
Kilpailun voittaja valitaan yleisöäänestyksen sekä Mystery Shoppauksen perusteella. Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijaryhmä tekee Mystery Shoppauksen kolmeen eniten ääniä saaneeseen yritykseen. Kauppakamarin palveluvaliokunta käsittelee äänestyksen sekä Mystery Shoppauksen tulokset ja valitsee kilpailun voittajan. Kilpailun voittaja palkitaan kauppakamarin Parasta Palvelua -tunnustuksella sekä Kuopion kaupungin palvelupalkinnolla.