Siamäk Naghian painottaa oppilaitosyhteistyön ja kulttuurin merkitystä elinkeinoelämälle. Menestystarinat eivät synny tyhjiössä vaan edellyttävät aina yhteistyötä.
Sanotaan, että vaikeudet tiivistävät rivejä. Ja toisinpäin: haasteet on helpompi voittaa yhdessä kuin yksin.
Siksi Siamäk Naghian sanoo suhtautuvansa uuteen luottamustehtäväänsä ennen kaikkea mielenkiinnolla. Hänet valittiin joulukuussa Kuopion alueen kauppakamarin hallituksen puheenjohtajaksi. Tehtävä on kaksivuotinen.
”Tällaisessa tilanteessa yhteistyön rakentamisella on iso merkitys. Se on se, mikä minua eniten kiinnostaa”, Naghian sanoo tehtävästään.
Naghianin johtama kaiutinvalmistaja Genelec on elävä esimerkki yhteistyön voimasta. Yhteistyö korkeakoulujen kanssa on ollut Genelecille aina tärkeää, ponnistivathan perustajatkin aikoinaan Teknillisestä korkeakoulusta.
Yhtä tärkeitä ovat kumppanit ja sidosryhmät. Genelec käyttää tuotannossaan satoja alihankkijoita, joista suuri osa on Itä-Suomesta.
”Ilman toimivaa yhteistyötä toimittajien ja oppilaitosten kanssa emme olisi tässä. Meille se on itsestään selvää.”
Yhteinen päämäärä
Naghianin kaudella Kuopion alueen kauppakamari jatkaa 2023 vahvistetun Kasvu³-strategiansa toteuttamista. Siinä haastettiin Suomen kuusi suurinta kaupunkia tavoittelemaan seuraavaa kasvuloikkaa.
Tavoitteena on muun muassa, että Pohjois-Savo on vuonna 2030 rohkeampi kuin Tampere ja kasvavampi kuin Turku.
Jotta tähän päästään, täytyy Pohjois-Savossa löytää yhteinen köysi, jota vetää – vaikka luonnollisesti kilpailua on maakunnan sisälläkin niin osaajista, markkinoista kuin investoinneista.
”Meidän pitää hakea yhteisiä nimittäjiä ja tehdä töitä sen eteen, että Itä-Suomessa on hyvät edellytykset yritystoiminnalle riippumatta siitä, ovatko yritykset toistensa kilpailijoita.”
Yritykset voivat esimerkiksi kilpailla osaajista, mutta samaan aikaan ne rakentavat Naghianin mukaan maakunnan ”osaamispoolia”. Yhtenä strategisena tavoitteena onkin, että ”houkuttelevat uramahdollisuudet ja kokonaiselämänlaatu” kasvattavat Pohjois-Savon osaajakeskittymää.
Naghian katsoo asiaa kansainvälisestä perpektiivistä.
”Mitä enemmän tänne saadaan yrityksiä, sitä enemmän se ruokkii paikallista toimintaa.”
Osaajista pidettävä kiinni
Tärkeitä yhteisiä nimittäjiä ovat strategian kolme kärkeä: ihmiset, investoinnit ja infra. Niiden lisäksi Naghian painottaa yritysten ja alueen oppilaitosten välistä yhteistyötä.
”Siinä on paljon potentiaalia, mutta myös parannettavaa. Esimerkiksi maisteriohjelmista valmistuu osaajia, jotka lähtevät täältä pois, kun eivät saa töitä.”
Se on Naghianin mukaan resurssien hukkaamista, joka ei korjaannu itsestään.
”Yhteistyötä on tiivistettävä, että opiskelijat pääsisivät aikaisemmin kiinni alueen työnantajiin.”
Yhteistyöllä hän tarkoittaa sekä opinnäyte- ja harjoittelupaikkojen tarjoamista että yhteisiä tutkimusprojekteja. Genelec tekee yhteistyötä muun muassa Itä-Suomen yliopiston, Savonia-ammattikorkeakoulun ja Aalto-yliopiston kanssa.
Oppilaitosyhteistyötä voisi syventää entisestään, Naghian näkee. Sitä voitaisiin tehdä enemmän jo opintojen sisältöjen suunnittelussa.
”Se on valtava resurssi yrityksille, jos ei tarvitse rakentaa omia koulutusohjelmia, vaan tarvittava osaaminen on hankittu jo opinnoissa. Kättely voisi tapahtua paljon aikaisemmin kuin nyt.”
Kulttuuria pitää tukea
Menestystekijöitä ovat myös yritysten kyky kantaa vastuuta ympäristöstään ja työntekijöistään. Kyse on yhteiskuntavastuusta ja sosiaalisesta vastuullisuudesta – ja arvoista niiden takana.
”Kun henkilöstö voi hyvin, yleensä yrityskin voi hyvin. Pidän itsestään selvänä, että yritysten on välitettävä siitä, mitä niiden ympärillä tapahtuu.”
Taiteiden ystävänä tunnettu Naghian painottaa, että myös kulttuurin tukeminen on tärkeä osa yritysten yhteiskuntavastuuta. Kulttuuritoiminta kaikissa muodoissaan on itsessään arvokasta, ja se voi olla myös innovaatioiden kasvualusta.
Naghianin mukaan on harmillista, että puhe elinkeinoelämästä keskittyy usein rahaan.
”Suomen historia osoittaa, että elinkeinoelämä ja kulttuuri ovat tehneet paljon yhteistyötä. On herättävä siihen, miten tärkeää henkistä pääomaa kulttuuri on meille.”
Mistä Naghian toivoo, että hänen kaksivuotiskautensa tullaan muistamaan?
”Toivottavasti innovaatioon liittyvästä hankkeesta, jossa luodaan jotakin pysyvää ja joka palvelee yhteiskuntaa laajemmin”, hän pohtii.
Sellainen voisi syntyä esimerkiksi yritysten, yliopiston ja kulttuuritoimijoiden yhteistyönä.
”Yksin emme ole mitään, mutta yhdessä voimme saada asioita liikkeelle.”
Siamäk Naghian
Kuopion alueen kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja.
Työura
Iisalmelaisen Genelec Oy:n toimitusjohtaja vuodesta 2011. Työskennellyt aiemmin mm. kääntäjänä ja Nokialla matkapuhelinjärjestelmien kehittäjänä. Aloitti Genelecin palveluksessa 2005 tuotekehitysjohtajana.
Yksityiselämä
Syntynyt 1961 Iranissa, muutti Suomeen opiskelemaan 1986. Koulutukseltaan tekniikan tohtori. Asuu perheineen Lapinlahdella. Harrastaa saksofonin soittoa, runoutta ja kirjallisuutta.
Kategoriat:Kasvu ja kansainvälisyys, Johto äänessä, Strategia