Luin syyslomalla Genelecin toimitusjohtajan Siamäk Naghianin elämästä kertovan kirjan ”Uskomaton elämä – Tuulen kieltä etsimässä”. Se oli upea ja syvällinen lukukokemus elämästä ja sen arvokkuudesta. Läpi kirjan kantoi ajatus siitä, mikä merkitys kohtaamillamme ihmisillä elämänpolun eri vaiheissa voi olla. Mikä tahansa kohtaaminen saattaa olla ainutlaatuinen oven avaus tai kannustava ele eteenpäin.
Jäin pohtimaan kohtaamisen merkitystä arkipäiväisessä elämässämme. Toisen ihmisen kohtaaminen on luonteva osa ihmisyyttä, mutta yhtäältä tapa, jota saamme päivittäin harjoitella. Informaatiotulva ja lisääntynyt fyysinen etäisyys pakottavat suunnitelmallisuuteen kohtaamisissa. Toisaalta aito kohtaaminen vaatii aina tiedostavaa läsnäoloa.
Työelämässä ja johtamisessa palataan syklisesti tämän perusasian äärelle. Oli liiketoiminta millaista tahansa, hetkeen keskittyminen ja toiseen katseen kääntäminen vauhdin keskellä juurruttaa. Mieleeni ovat jääneet erään kokeneen yritysjohtajan sanat: ”Toisen aito kuunteleminen on vähintä mitä johtamisessa kiireen keskellä tulee tehdä. Sillä saavuttaa jo paljon.”
”Oli liiketoiminta millaista tahansa, hetkeen keskittyminen ja toiseen katseen kääntäminen vauhdin keskellä juurruttaa.”
Olen työssäni saanut tiiviisti olla tekemisessä kauppakamarin jäsenyhteisön kanssa. Nämä huippuosaajat ovat oivaltaneet, mikä merkitys on panostaa myös oman organisaation ulkopuolisiin kohtaamisiin. Siitä kertyy pääomaa, joka vaikuttaa ainakin välillisesti myös omaan liiketoimintaan.
Kuluneena vuonna olemme kamariyhteisössä edistäneet isoja asioita – muun muassa luoneet askelmerkkejä sille, että vientiyritysten määrä alueellamme saadaan tuplattua. Kiinnostavaa on, kuinka jokainen tunnistetuista ratkaisuista kietoutuu suunnitelmalliseen yhdessä tekemiseen: rakennetaan kasvuyhteisöä, luodaan lisää verkostoja pk-yrityksille, panostetaan ekosysteemeihin, kehitetään vertaisoppimista ja opitaan yhdessä palvelemaan yrityksiä entistä paremmin.
Työn murroksessa kohtaamisen merkitys tulee näkymään tavoissa oppia ja kehittyä. Jo tänä päivänä edistyksellinen organisaatio luo oppivan organisaation rakenteita siten, että kokemuksellinen tieto siirtyy ketterästi ihmisten välillä arkipäiväisessä työssä. Uskon, että tulevaisuuden kilpailukyky perustuu yhä enemmän oppimiskyvylle, joka rakennetaan ihmislähtöiseen organisaatiokulttuuriin. Jotta pääsemme suureltakin tuntuviin tavoitteisiimme, meillä tulee olla jatkuva halu paitsi oppia itse, myös kohdata ja auttaa muita oppimaan.
Siamäkin kirja on minulle merkityksellinen, koska se on muisto kauppakamarimme jäsenyhteisöstä, jossa sain työskennellä useamman vuoden. Suuri määrä hienoja kohtaamisia, joista olen saanut oppia paljon. Lämmin kiitos yhteistyöstä teille jokaiselle – ja kohtaamisiin!
Kirjoittaja toimi kauppakamarin kasvun ja osaamisen alueen johtajana ja siirtyi marraskuun aikana uusiin haasteisiin.
