Voimatel: Kasvua kriittisen infran osaamisesta


Voimatel ammentaa kasvua digitaalisesta infrastruktuurista ja pitää yhteiskunnan kriittiset tietoverkot pystyssä. Kriittisen infran merkitys tulee tulevaisuudessa korostumaan entisestään. Siihen liittyvälle osaamiselle on globaalia kysyntää. ”Digi-infra on kuin yhteiskunnan hermosto, joka pitää arjen ja elinkeinoelämän pyörät pyörimässä. Sen on kestettävä häiriöt ja palauduttava nopeasti”

TEKSTI: MINNA AKIOLA, KUVAT: AKSELI MURAJA, VOIMATEL

Voimatel on koko 25-vuotisen historiansa ajan turvannut asiakkaidensa tietoliikenneverkkojen toimivuuden. Kertyneestä kokemuksesta on hyötyä nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa. Muuttuvassa toimintaympäristössä Voimatel pystyy hyödyntämään kokemustaan asiakkaidensa arjen prosessien ja ratkaisujen turvaamiseksi.

– Onneksi häiriötilanteet kuitenkin johtuvat tyypillisesti fyysisistä vaurioista verkoissa, kuten myrskyn aiheuttamista tuhoista. Kyberhyökkäykset ovat tosin lisääntymässä, joten niihinkin kannattaa varautua etukäteen, Voimatelin toimitusjohtaja Mikko Heinonen muistuttaa.

Hän kehottaa pohtimaan, miten keskeytymisaika saadaan mahdollisimman pieneksi tai jopa olemattomaksi, jos tietoliikenneyhteyksiin tulee jokin katkos.

– Varautumiseen satsaaminen on yksi vastuullisuuden keskeisiä tekoja. Sen laiminlyöminen voi olla riskinä sellainen, jota yritys ei halua kohdata, Heinonen toteaa.


Strateginen kumppani

Aiemmin yritys tarjosi palveluita myös jakeluverkkojen käytettävyyden turvaamiseen, mutta luopui siitä vuonna 2024. Taustalla oli strateginen päätös keskittyä digitaaliseen kriittiseen infrastruktuuriin eli yhteiskunnan kannalta välttämättömiin tietoverkkoihin ja -järjestelmiin, joiden on toimittava kaikissa tilanteissa.

– Olemme muutoksen myötä syventäneet osaamistamme kriittisestä tietoliikenteestä ja yhteyksien toimivuudesta. Pystymme vastaamaan asiakkaidemme haasteisiin koko ketjussa laitetasolta ylläpitoon, kunnossapitoon ja verkkojen operointiin, Heinonen kertoo.

Voimatel toimii suurimpien asiakkaidensa strategisena kumppanina, jolle on ulkoistettu tietoliikenteeseen liittyviä kriittisiä toimintoja. Vaikka yhtiö toimii valtakunnallisesti, se vahvistaa turvallisuutta ja palvelukykyä myös paikallisille toimijoille Pohjois-Savossa.

– Olemme muun muassa solmineet strategisen kumppanuuden esimerkiksi Ylä-Savossa ja Kainuussa toimivan Kaisanetin kanssa, joka toimii muun muassa valokuituverkko-operaattorina, Heinonen sanoo.

Lisäksi Voimatel pystyy tuottamaan palveluja myös julkishallinnon kriittisten verkkojen toiminnan turvaamiseen. Ne voivat liittyä esimerkiksi terveydenhuoltoon, veden- ja sähkönjakeluun tai muihin kriittisiin toimintoihin.


Ratkaisuja varautumiseen

Kyberturvallisuuden osalta toimitaan nykyisin vahvasti säännellyssä ympäristössä. Euroopan Unionin CER- ja NIS2-direktiivit velvoittavat huomioimaan kyberturvallisuuden koko verkkoinfrastruktuurin elinkaaressa ennakoinnista häiriötilanteiden hallintaan.


– Direktiivit edellyttävät varautumista myös kaikkein vakavimpiin, pitkäkestoisiin häiriöihin. Tietoliikennekatkoista on pystyttävä palautumaan nopeasti. Se ei ole valinta, vaan pakollinen vaatimus. Velvoitteiden laiminlyönti voi johtaa sanktioihin direktiivin piirissä oleville. Meiltä saa ratkaisut näihin haasteisiin suunnittelusta toteutukseen, Heinonen toteaa. Hän kuvailee kriittistä digitaalista infrastruktuuria eräänlaiseksi yhteiskunnan hermostoksi. Kriittisten yhteyksien kautta toimivat niin kännykät, kauppojen maksupäätteet kuin tehtaiden ohjausjärjestelmätkin.

Starlinkillä toimintavarmuutta

Yhdeksi ratkaisuksi tietoliikenneyhteyksien haavoittuvuuteen Voimatel on tuonut Suomen markkinoille satelliittipohjaisen Starlink-internetyhteyden. Perinteisen varautumisen rinnalla se tarjoaa mahdollisuuden turvata yhteydet tilanteissa, joissa maanpäällinen verkko ei toimi.

– Starlinkin ansiosta huoltovarmuuskriittisten asiakkaidemme verkon toimintavarmuus on parempi häiriötilanteissa. Lisäksi turvaamme varavoimalla sähkönsaannin näissä kohteissa häiriön aikana, Heinonen kertoo.

Lisäksi Voimatel tarjoaa Valvomo 24/7 -palvelua asiakkailleen. Se on varautumissuunnitelman hermokeskus, joka valvoo kriittisen infrastruktuurin toimintaa. Kun valvottavasta kohteesta tulee hälytys, ollaan Valvomossa heti valmiita minimoimaan tietoliikennekatkoksen kesto.


Datan merkitys korostuu

Voimatel hyödyntää toimintansa tukena dataa ja tekoälysovelluksia, jotka auttavat myös häiriötilanteiden valvonnassa ja ennakoinnissa. Erilaiset tekoälysovellukset ovat tulleet osaksi yrityksen arkea myös sisäisissä toiminnoissa.

– Olemme esimerkiksi ERP-hankkeessamme ottaneet huomioon sen, miten järjestelmän osaksi on liitettävissä erilaisia tekoälyyn pohjautuvia sovelluksia. Niidenkin osalta on kuitenkin tärkeää huolehtia tietoturvasta ja sääntelyvaatimuksista, Heinonen täydentää.

Hänen mielestään yhtiön johdon kannattaa raamittaa tarkkaan, mihin tekoälyä käytetään. Data-arkkitehtuuri kannattaa rakentaa sellaiseksi, että siitä on tiedolla johtamisessa oikeasti hyötyä. Datan merkitys tulee korostumaan: yrityksen menestys riippuu siitä, kuinka hyvää sen data on ja kuinka hyvin tekoäly pystyy sitä hyödyntämään.


Mahdollisuus kasvaa

Iskulause ”The Power of Connection” on monimerkityksellinen. Yhtiö takaa yhteiskunnan kriittisimpien yhteyksien toimimisen jokaisena vuorokauden aikana vuoden jokaisena päivänä. Toisaalta lauseeseen kiteytyy yhteyksien voima koko yhteiskunnassa – se kuinka ne tuovat ihmiset yhteen.

– Sama ajatus toistuu myös henkilöstökulttuurissamme: meihin sitoudutaan ja meillä viihdytään, Heinonen sanoo.

Hän uskoo, että CER-direktiivin vaatimusten täyttäminen luo kysyntää yhtiön palveluille, ja sillä on hyvät mahdollisuudet kasvaa entistä suuremmaksi. Pohjois-Savon näkökulmasta Voimatelin kasvu tarkoittaa parempia mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen, uusia työpaikkoja ja vahvempaa digitaalista infrastruktuuria paikallisille yrityksille ja julkisille toimijoille. Kasvun myötä se tulee tekemään entistä enemmän yhteistyötä pohjoissavolaisten toimijoiden ja oppilaitosten kanssa.

– On paljon yrityksiä, joilla varautumisasiat ovat kunnossa, mutta monilla työ on vielä kesken. Olemme hyvä kumppani, joka tuo kustannustehokkuutta ja skaalautuvuutta tullessaan.

MITÄ Voimatel pitää toiminnan käynnissä tietoverkon häiriötilanteissa. Käytännössä se turvaa varayhteyksien avulla, että toiminta palautuu mahdollisimman nopeasti normaaliksi esimerkiksi verkon fyysisten vaurioiden, kuormituspiikkien, kyberuhkien ja muiden häiriötilanteiden jälkeen. www.voimatel.fi
LIIKEVAIHTO 100 milj. euroa.
HENKILÖSTÖ Yksi Pohjois-Savon suurimmista työnantajista 750:n hlön henkilöstömäärällään mitattuna.
DIGITOIMINTAVARMUUS Vinkki: Selkeä digistrategia ja sen kurinalainen toimeenpano.
KYBERTURVALLISUUS Yleisin väärinkäsitys: ”Meillä on kaikki kunnossa.”
KASVULUPAUS ”Kaksinkertaistamme liikevaihtomme viiden vuoden aikana”.