Pohjoissavolaisista yrityksistä luotsataan seuraavia kansainvälisiä huippumenestyjiä

Export2x tiekartta kauppakamari

Kuopion alueen kauppakamari käynnistää Export2X-vientiohjelman kansainvälisiltä markkinoilta kasvua tavoitteleville pk-yrityksille. Kaksivuotinen ohjelma on laajuudeltaan ensimmäinen maakunnassa toteutettu yritysten liiketoiminnan vientilähtöisen kehittämisen kokonaisuus.

Pohjois-Savon elinkeinoelämän kehityksen kannalta nähdään tärkeänä, että maakuntaan syntyy tulevaisuudessa lisää vientiyrityksiä. Suuret vientiä harjoittavat yritykset hyödyntävät usein myös enemmän alihankkijoita, millä on myönteinen vaikutus koko aluetalouteen.

-Kasvu- ja vientiyritykset ovat tärkeässä roolissa aluetalouden kehityksessä, millä on suoraa vaikutusta alueen työllisyyteen ja kilpailukykyyn. Huomioiden kotimaan markkinoiden verrattain rajatut kasvumahdollisuudet, on entistä tärkeämpää ohjata paikallisyritystemme kasvutavoitteita kohti kansainvälisiä markkinoita, taustoittaa Kuopion alueen kauppakamarin kasvuyhteisöpäällikkö Tiina Hartikainen vientiohjelman lähtökohtia.

Pandemiasta elpymisen odotetaan elvyttävän vientimarkkinoita ja osaltaan vauhdittavan talouskasvua. Tärkeänä tunnistetaan, että yhä useammalla pohjoissavolaisella yrityksellä on tarvittavaa osaamista globaaleihin arvoketjuihin kiinnittymiseksi, kun kansainvälisen kysyntä palautuu pandemiaa edeltävälle tasolle.

-Pohjois-Savossa on runsaasti yrityksiä, jotka voivat menestyä kansainvälisillä markkinoilla. Export2X-ohjelmalla haluamme tukea yhä useamman pohjoissavolaisen yrityksen menestymistä ja osaltamme varmistaa, että jokaisella kasvutahtoisella yrityksellä on mahdollisuus menestykseen tarvittavan kasvu- ja kansainvälistymisosaamisen kehittämiseen, tarkentaa Tiina Hartikainen Kuopion alueen kauppakamarilta.

Export2X-vientiohjelmaan valitaan vuosittain enintään 35 pohjoissavolaista pientä tai keskisuurta yritystä. Vientiohjelman lähtökohtana on Pohjois-Savon vientipolku -julkaisu, joka on vuonna 2021 pohjoissavolaisten aluetoimijoiden yhteistyössä julkaisema vientiosaamisen kehittämisen työkalu.

Pohjois-Savon vientipolku ja Export2X-vientiohjelma toteuttavat Kuopion alueen kauppakamarin alueellista Export2X-missiota, jonka tavoitteena on pohjoissavolaisten vientiyritysten määrän tuplaaminen vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa 250:ta uutta vientiyritystä seuraavan kahdeksan vuoden aikana.

-Tärkeimmät yrityksen kasvun edellytykset ovat johdon vahva tahto kehittää ja kasvattaa liiketoimintaa. Tiiviillä yhteistyöllä rahoittajien kanssa edesautetaan yrityksen kasvutavoitteiden saavuttamista, korostaa Kuopion alueen kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Jere Räisänen viennin avaintekijöiden merkitystä.

Export2X-vientiohjelmassa yrityksille laaditaan perusteellinen lähtökohtakartoitus QUUM-analyysityökalulla. Konkretialähtöiset valmennuspäivät sisältävät korkean luokan asiantuntijaosuuksien lisäksi pienryhmätyöskentelyä mukaan valittujen yritysten kesken. Kauppakamarin verkostoista valitut kasvunkumppanit tukevat yrityksiä kahden vuoden kehittämisohjelman ajan.

Yrityshaku Export2X-vientiohjelmaan päättyy pe 22.4.2022. Haku ohjelmaan täällä.

Export2X toiminnan mahdollistaa Export2X – Pk-yritysten kyvykkyyksien kehittäminen kansainvälisille markkinoille -hanke (S22805), joka saa toimintaansa Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tukea. Rahoittajana toimii Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Lisätiedot

Tiina Hartikainen

GROWTH DIRECTOR

+35844 513 2904

Kategoriat:Kasvu ja kansainvälisyys, Osaaminen