”Hereillä on oltava koko ajan”

Best Friend Groupin Hurtta-brändistä vastaava liiketoimintajohtaja Marjut Miettinen Kuva: Akseli Muraja

Pandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan muuttivat Best Friend Groupin suhtautumista riskienhallintaan. Maailmantilanteen seuraamisesta tuli yrityksen johtoryhmälle arkipäivää.

Teksti: Janne Laitinen Kuvat: Akseli Muraja


Viimeiset pari vuotta ovat olleet kansainvälistä bisnestä tekevälle yritykselle kovia oppivuosia: ensin kaupankäynnin rakenteita ravisteli koronapandemia ja heti perään Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan.

Muun muassa Hurtta-brändistään tunnettu kuopiolainen eläintarvikeyritys Best Friend Group toimii kansainvälisillä markkinoilla niin tuotannon kuin myynninkin osalta.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, yrityksessä oli jo tehty pandemian takia paljon skenaario- ja riskienhallintatyötä.

Silti kriisin vaikutusten laajuus tuli yllätyksenä, kertoo yrityksen Hurtta-brändistä vastaava liiketoimintajohtaja Marjut Miettinen.

”Ei kukaan osannut odottaa tällaista. Viimeinen vuosi on opettanut, että koko ajan pitää pohtia erilaisia skenaarioita”, Miettinen sanoo.


Pandemia herätti yrityksen johdon

Miettisen mukaan koronapandemia herätti pohtimaan enemmän sitä, miten turvataan esimerkiksi raaka-aineiden ja materiaalien saatavuus ja logistiikka poikkeustilanteessa.

Yrityksellä on eläinruokatehdas Tanskassa, ja Hurtta-varusteet valmistetaan Kiinassa. Päämarkkina-aluetta ovat puolestaan Eurooppa ja Hurtta-brändin osalta myös Yhdysvallat.

Best Friend Groupissa siirryttiin korona-aikana käytäntöön, jossa hankintaosasto tuottaa yrityksen johdolle säännöllisesti tietoa esimerkiksi työn ja materiaalien kustannuksista, energiamarkkinoista sekä Kiinan rahtikuljetusten hinnoista. Hallitus tekee tietojen pohjalta linjauksia, ja niitä toteuttaa johtoryhmä, johon Miettinenkin kuuluu.

Tämä kaikki on skenaario- ja riskienhallintaa, jolla yritys turvaa liiketoimintaansa eri tilanteissa.

”Maailmantilaa tarkastellaan kaikissa hallituksen kokouksissa. Miten sopeutetaan toimintaa, jos esimerkiksi tehtaita menee kiinni tai raaka-ainetta ei enää saada tietystä paikasta?” Miettinen havainnollistaa.

Best Friend Group selvisi koronasta lopulta kuivin jaloin. Hurtta-tuotteiden osalta se kasvatti varastojaan hyvissä ajoin, joten toimitusviiveet jäivät vähäisiksi. Lisäksi Hurtta-tuotteille perustettiin pika-aikataululla oma verkkokauppa, mikä on korvannut osittain kivijalkaliikkeiden myynnin notkahdusta.

Eläinruoissa kauppa kävi puolestaan korona-aikana hyvin, sillä lemmikkien ottaminen ja eläinruokien hamstraus yleistyivät. Kaikkiaan yrityksen liikevaihto kasvoi 2020–2022.

”Varautumisen ansiosta myytävä ei loppunut, emmekä jääneet pulaan missään vaiheessa.”

Sota katkaisi Venäjä-yhteydet

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on laittanut skenaario- ja riskienhallinnan käytännöt todelliseen testiin.

Venäjän-kauppa lopetettiin kokonaan yrityksen omalla päätöksellä keväällä 2022. Tilalle on haettu korvaavia markkinoita. Myös rautateiden tavaraliikenne Venäjän kautta katkesi, ja tavara kulkee Kiinasta Eurooppaan nyt pääasiassa laivarahdilla.

”Tanskan tehtailla Ukrainasta tuodut auringonkukan siemenet ja auringonkukkaöljyt on korvattu muualta tuoduilla raaka-aineilla. Sota on nostanut raaka-aineiden hintoja, mikä on heijastunut väistämättä myös eläinruoan ja Hurtta-tuotteiden kuluttajahintoihin. Hintapaineet ovat edelleen kovat”, Miettinen sanoo.

Myös tietoturvaan on jouduttu panostamaan entistä enemmän, sillä kyberhyökkäykset kuten palvelunestohyökkäykset ja tietojenkalasteluyritykset ovat lisääntyneet.

”Hereillä on oltava jatkuvasti. Skenaario- ja riskienhallintatyöstä on tullut kaiken kaikkiaan systemaattisempaa, ja itsellenikin nämä kriisit ovat olleet oppimisen paikka.”

Kiina-riski on tiedossa

Samalla on pysyttävä kärryillä kuluttajien muuttuvista mieltymyksistä. Kuluttajia kiinnostavat entistä enemmän esimerkiksi tuotteiden alkuperä ja vastuullisuus.

Miettisen mukaan yrityksessä tiedostetaan Kiinassa valmistamiseen liittyvät riskit. Se hidastaa myös Yhdysvaltain markkinoille pääsyä kiinalaisperäisille tuotteille asetettujen korkeiden tullimaksujen takia.

”Kiina-riski on monessa mielessä iso, ja vaihtoehtoja etsitään nyt entistä pontevammin. Päätöksiä ei voida kuitenkaan tehdä hätiköiden, sillä massatuotannon siirtäminen uuteen paikkaan sisältää sekin riskejä.”

Riskienhallintaan kuuluu sekin, että arvioidaan riskit ja valitaan se, joka aiheuttaa vähiten haittaa.

Kategoriat:Kauppakamarilehti