Asiakastarina: HHJ Puheenjohtaja -kurssi tukena puheenjohtajan roolin omaksumisessa


”Osallistuminen HHJ-puheenjohtajakurssille ajankohtaistui, kun minut pyydettiin kahden yrityksen hallituksen puheenjohtajaksi. Toki olin mielessäni toivonut, että jonakin päivänä työkokemukseni ja hallitusten jäsenyydet johtavat myös puheenjohtajan vastuulliseen tehtävään ja harkinnut kurssille osallistumista jo aiemmin.

HHJ-puheenjohtajakurssia edeltävän HHJ-kurssin suoritin jo vuonna 2009 Etelä-Savon kauppakamarin järjestämänä. Tampereen kauppakamarin tutkintotilaisuuteen osallistuin vasta seuraavana keväänä. Silloinkin motiivina olivat työelämän mukanaan tuomat vastuulliset hallitusjäsenyydet.

Hallitustyöskentely osana työelämää on kerryttänyt reppuun monipuolista ymmärrystä yrityksistä ja niiden hallituksista. Eritoten yhteistyön ja luottamuksen merkityksestä yrityksen menestymiseen. Mutta hallituksen jäsenyys ei ole sama kuin se, että istut itse ohjaajan paikalla. Siinä ei riitä, että perehtyy etukäteen aineistoihin ja antaa osaamisensa peliin.

Kuopion alueen kauppakamarin järjestämä kurssi antoi konkreettisia työkaluja, miten ottaa haltuun ja miten toimia puheenjohtajan roolissa. Kurssi auttoi myös ymmärtämään, miten tukea puheenjohtajaa hallituksessa paremmin, ettei ole niin ”kiire” olemaan vain hallituksen jäsen. Arjessa hallitustyötä tukee myös Itä-Suomen hallituspartnereiden verkosto niin, ettei hallitustyöskentely jää vain hallitusjäsenyyksien varaan.

Kurssi antoi aihetta myös tunnistaa omia kipupisteitä, joita ei kenties ole aikaisemmin myöntänyt tai joihin ei ole uskaltanut paneutua. Avoimet, luottamukselliset keskustelut muiden kurssilaisten kanssa auttoivat tässä suuresti. Kiitos heille. Kahteen päivään tiivistettynä HHJ-puheenjohtajakurssi toimi hyvin.

Suosittelen!”

Merja Haverinen
hallituksen puheenjohtaja
TAHKOcom Oy
Partanen & Lamusuo Oy

Kategoriat:Jäsentarinat