KUOPION ALUEEN KAUPPAKAMARILEHTI 2/2026 – PÄÄKIRJOITUS
Toimintaamme ohjaa helposti näkymättömät rajat. Mielessämme, useasti ajattelematta, meillä on olemassa joku asenne, arvo tai, jokin jota emme uskalla ylittää. Onpa kyse vaikka juoksuvauhdista, mutta erityisesti kasvutavoitteesta, tämä raja voi vaikuttaa saavuttamattomalta.
Kauppakamarissa meillä on pitkään ollut tavoite, että Kuopio on 200.000 asukkaan kaupunki ja strategiassa tavoitteenamme on, että Pohjois-Savossa asuu 300.000 ihmistä. Eikä ole kerta eikä kaksi, kun ääneen on sanottu, että ”ei tuo ole mahdollista”.
Niin miksi ei? Miksi jo valmiiksi vastustamme tavoitteita, emmekä edes yritä? Kuitenkin asetettu tavoite alkaa jo huomaamatta ohjata tekemistämme. Strategisen, systemaattisen ja suunnitelmallisen tekemisen pohjalta tuloksia syntyy varmasti. Maratonillakin 2 tunnin raja rikottiin ja Kuopion kaupungin asukasmäärä kasvaa hienosti.
Kuopion alueen kauppakamarissa olemme yhdessä Kuopion kaupungin ja Rakennusteollisuus RT ry:n kanssa järjestäneet viime vuosikymmenen lopulta jo 11 kaavoitustyöpajaa: tavoitteena, että Kuopio on kaavoituksen ykkönen. On ollut tärkeää oppia ymmärtämään toimintatapoja, prosesseja ja erityisesti asettamaan yhdessä tavoitteita. Ja vahva yhteistyö näkyy jo: kun yritystonttien saatavuus laski jopa lähelle nollaa, tavoitteeksi asetettiin ensin 380 hehtaaria ja nyt Kuopion kaupungin strategiassa tavoitteena on 500 hehtaaria uutta elinkeinoaluetta vuoteen 2030 mennessä.
Elinkeinoelämä asetti vuonna 2023 kauppakamarimme strategian keskiöön kasvun. Kasvu3 syntyy ihmisten, investointien ja infran kautta; yhdessä asetettujen tavoitteiden ja vahvan toimeenpanon tuloksena. On hienoa, että Kuopion kaupungissa kasvu ja yritykset ovat asetettu ykköseksi. Strategian mukaisesti Kuopio on paras paikka yrityksille ja ihmisille. Elinkeinoelämän kasvutahto on heijastunut vahvasti koko maakuntaamme, ja koko Suomessa peräänkuulutamme kasvua. Tärkeintä on, että rohkeasti asetamme tavoitteeksi kansainvälisen tason kasvun. Monipuolisille ja vahvalle osaamisellemme on kysyntää sisämarkkinoilla sekä globaalisti.
Kannustan kaikkia ajattelemaan isommin. Pohjois-Savon ympärille muodostuu vahva 2 tunnin kasvu- ja saavutettavuusvyöhyke. Maakuntamme rajat ylittävän kahden tunnin suuralueen sisällä asuu yli 560 000 asukasta ja työpaikkoja on lähes 225 000. Yksi merkittävin vahvuutemme on kilpailukykyinen infra. Järvilinja ja Harjulinja -kantaverkot mahdollistavat sekä energiaintensiivisen, energiaa kuluttavan teollisuuden sijoittumisen että energiatuotannon maakuntaamme. Kuopion Energia pienydinvoimasuunnitelmat, maakunnan vahvat biovarannot sekä CO2-lähteet mahdollistavat biokaasun, vedyn sekä synteettisten polttoaineiden tuotannon. Lisäksi maakuntakaavassa mahdollistetaan bio- ja vetyputken rakentuminen liikenneväylien läheisyyteen (VT5, VT9, VT23 ja liittyminen länteen). Olemme vahvoja myös koneteknologiassa, monella eri teollisuuden aloilla sekä omaamme vahvan mineraalipotentiaalin sekä vesiosaamisen. Tämän lisäksi kasvuvyöhykkeelle sijoittuvat kilpailukyvyllemme tärkeät logistiset väylät: VT5, Kuopion lentokenttä, Savon rata, VT9 sekä vesistöt.
Potentiaalia meillä siis on ja houkuttelemme niin osaajia kuin yrityksiä. Siksi huhtikuun kaavoitustyöpajassa nostimme kauppakamarina tavoitetasoa. Yksistään Oulu on hankkinut maata yritystoimintaa varten tuhansia hehtaareja ja tästä 1400 hehtaaria on varattu vihreän siirtymän teollisuuskeskittymälle. Myös Porvoon Kilpilahdessa kemianteollisuuden keskittymälle on osoitettu 1000 hehtaaria ja Harjavallassa suurteollisuudelle yli 1000 hehtaaria. Rohkaisemme Kuopion kaupunkia hankkimaan 5000 hehtaaria maata elinkeinoelämän tarpeisiin ja asettamaan tavoitteeksi 1000 hehtaarin teollisuuskeskittymän. Tämä luo mallin uusien teollisuuspuistojen rakentumiselle 2 tunnin kasvuvyöhykkeellemme.
Selvitämme kesän aikana jälleen alueemme investointisuunnitelmia ja uskonkin, että aiempi 14,2 miljardin raja ylittyy. Lisäksi yhdessä kumppaneiden kanssa toteutamme syksyllä vuorossaan toisen Investment Summit -tilaisuuden, jossa keskitymme alueemme myyntiin ja investointien houkutteluun. Tavoitteenamme on, että Pohjois-Savo on kiinnostavin ja innovatiivisin investointikohde. Olethan sinäkin mukana?
Kaija Savolainen
Toimitusjohtaja
Pääkirjoitus, julkaistu Kuopion alueen Kauppakamarilehden numerossa 2/2026. Teema: Kasvu ja uudet teknologiat
