Vuodenvaihteessa aloittanut puheenjohtaja Jere Räisänen tahtoo skaalata menestysyrityksen reseptin Kuopion alueen kauppakamarin hyötykäyttöön.
Kun Savon ammattiopiston Varkauden yksikössä mainitaan Jere Räisäsen, 37, nimi, kuuluu tyytyväistä hyminää. Syy hyminään on se, että Kuopion alueen kauppakamarin uusi puheenjohtaja on yksikön kaikkien aikojen menestyneimpiä oppilaita.
Räisänen valmistui sähköasentajaksi Varkaudessa 2002. Hän aloitti sähköbisneksen 19-vuotiaana vanhempiensa autotallissa yhtiökumppaninsa Jouko Juvosen kanssa.
Kaksikon perustama firma on kasvanut vuosien aikana maailmanluokan konserniksi, minkä pääliiketoiminta on teollisuuden kunnossapidon ulkoistukset. Varkautelainen Elocoline Group työllistää 500 ihmistä. Liikevaihto on 50 miljoona euroa. Tavoitteena on tuplata edellä mainitut luvut vuoteen 2023 mennessä.
Hän tarttuu Kuopion alueen kauppakamarin hallituksen ruoriin samalla määrätietoisuudella, millä on kasvattanut yrityksiä, joissa työskentelee.
”Tavoitteemme on tuplata Pohjois-Savon vientiyritysten määrä vuoteen 2030 mennessä. Jos kasvu voidaan viisinkertaistaa viidessä vuodessa, kyllä tuplaaminenkin onnistuu 10 vuodessa.”
Hän puhuu kokemuksesta, sillä näin on tapahtunut yrityksille, missä hän on mukana. Hän haluaa sparrata yrityksiä uskomaan menestykseen.
”Pohjois-Savossa on potentiaalia. Savolainen sanonta, laiska töitään luettelee, on aika unohtaa. Sellainen ajattelu vie kasvumahdollisuuksia ja lannistaa ihmisiä. Ollaan omastamme ylpeitä, pyydetään rohkeasti apua ja tehdään yhteistyötä.”
Räisänen, Sini-vaimo sekä 3-, 5- ja 8-vuotiaat lapset asuvat tällä hetkellä Jyväskylässä. Perhe oli asunut sitä ennen osan ajasta Varkaudessa.
He aikovat palata tulevaisuudessa Varkauteen. Paikka kakkosasunnolle sieltä on jo haussa.
Räisänen vaikuttaa nykyisin paitsi Elcolinessa myös perustamassaan Moose Industries kehitys- ja sijoitusyhtiössä sekä 3D Talossa.
3D Talo tekee virtuaalitodellisuuden SaaS- eli pilvipalveluohjelmistoja teollisuuden käyttöön.
”Tykkään olla teknologian aallonharjalla. Siksi innostuin 3D Talosta. Teollisuudessa toimivat, skaalautuvat yritykset kiinnostavat minua. On mahtavaa päästä tekemään kaikkensa kasvun eteen hyvän tiimin kanssa.”
Räisänen on kulkenut pitkän matkan siitä, kun paahtoi Juvosen kanssa savuavalla Toyota Corollalla ensimmäisen asiakkaansa luo Taipaleen leirintäalueelle korjaamaan asuntovaunun viallista jakorasiaa.
Yrittäjyys on verissä
”Lakaisin aikoinani isän parturiliikkeen lattialta asiakkaiden hiuksia. Se opetti, ettei rahaa ole ilman maksavia asiakkaita.”
Elcolinen tarina ei ole ollut pelkkää kasvukiitoa. Vuonna 2012 yritys menetti pääasiakkaansa, eikä sillä meinannut olla varaa maksaa työntekijöille palkkoja.
”Se oli loppujen lopuksi parasta, mitä meille on tapahtunut. Kriisi pakotti uudistumaan ja huomaamaan virheemme.”
Konserni palkkasi toimitusjohtajan ja kokosi sijoittajatiimin alan parhaista ammattilaisista.
”Jos toimitusjohtaja menestyy, yrityskin menestyy. Myös kauppakamarin hallituksen puheenjohtajana tärkein roolini on tukea toimitusjohtajaa. En lähde koskaan hankkeisiin, mihin en voi antaa omaa osaamistani.”
Räisänen hurahti johtamiseen hieman alle kolmikymppisenä. Hyvä johtaja tarvitsee kokemusta ja koulutusta. Sähköasentaja opiskeli ensin sähköinsinööriksi, sitten EMBA-tutkinnon, ja valmistui viime keväänä kauppatieteiden maisteriksi.
”Väitöskirja on tulossa to do -listalle. Nyt on kuitenkin vaimon aika opiskella ja minun ottaa enemmän vastuuta perheestä.”
Räisänen jakaa auliisti bisnesoppejaan. Hän on haluttu luennoitsija ja yrityssparraaja. Kun bisnesmies on vapaalla, hän viettää aikaa perheen kanssa, urheilee ja veneilee.
Mistä mies menestystarinan takana vielä haaveilee?
”Toivon saavani elää tervettä ja energistä elämää. Olen onnekas. Olen saanut ympärilleni mahtavia ihmisiä, joiden kanssa olen saanut toteuttaa tärkeitä juttuja. Maailmassa on vielä paljon tekemättä, joten painetaan vaan kaasua!”
Teksti: Vuokko Viljakka | Kuva: Riikka Kastelehto
Jere Räisänen
Kuopion alueen kauppakamarin puheenjohtaja
Jyväskyläläisen Moose Industries Oy:n perustaja, toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja.
Varkautelaisen Elcoline Groupin toinen perustajista, hallituksen puheenjohtaja ja osaomistaja.
Kuopiolaisen 3D Talo Finlandin hallituksen puheenjohtaja ja osaomistaja.
Motto
Presidentti Kekkosta mukaillen: Teot puhuvat.
Mitä vain harva tietää
Käveli ja juoksi viime vuonna oman ennätyksensä 3 906 kilometriä. Kilometreistä suurin osa kertyi puhelinpalaverien aikana.