Genelec voitti Kunnian Kukko -kansainvälistymispalkinnon, Rammylle uusi Export2X -kansainvälistymistunnustus

Kuopion alueen kauppakamarin Kunnian kukko -kansainvälistymispalkinto on myönnetty Genelec Oy:lle. Kuopion alueen kauppakamari toi tänä vuonna Kunnian Kukko -palkinnon rinnalle toisen, Export2X -kansainvälistymistunnustuksen. Historiassaan ensimmäisen Export2X -kansainvälistymistunnustuksen voitti siilinjärveläinen Rammy Oy.

Kuopion alueen kauppakamarin kasvuvaliokunnan myöntämän Kunnian kukko -kansainvälistymispalkinnon voittajaksi on valittu Genelec Oy. Valintapäätöksessään kasvuvaliokunta painotti Genelecin toiminnasta välittyvää määrätietoista kansainvälistymistä. Yrityksellä on tällä hetkellä tytäryhtiöt Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Japanissa sekä maahantuoja- ja jälleenmyyjäverkostoja n. 80 maassa. Liikevaihdosta yli 80 % tulee viennistä. Genelec tunnetaan audio-elektroniikkateollisuuden johtavana globaalina brändinä ja suunnannäyttäjänä.

Genelecin kansainvälistymisellä on ollut merkittävä yhteiskunnallinen merkitys myös alueen työllisyyden näkökulmasta. Pitkistä työsuhteista tunnettu yritys työllistää tällä hetkellä yli 300 ammattilaista, joista enemmistö työskentelee Iisalmessa.

”On suuri ilo vastaanottaa Kauppakamarin kansainvälistymispalkinto. Kiitos! Kansainvälistyminen on ollut Genelecille elinehto aivan yrityksen alusta alkaen. Liiketoiminnan lisäksi se on myös rikastuttanut työyhteisöämme ja yrityksemme kulttuuria suuresti: olemme saaneet oppia paljon asiakkailtamme ja yhteistyökumppaneiltamme sekä kollegoiltamme. Kansainvälisyydestä on tullut yksi tärkeä osa identiteettiämme, savolaisten juurien rinnalla”, taustoittaa Genelecin hallituksen jäsen Maria Martikainen.

Kuopion alueen kauppakamarin kasvuvaliokunnan historiassaan ensimmäisen Export2X-kansainvälistymistunuksen on voittanut Rammy Oy. Valintapäätöksessään kasvuvaliokunta painotti Rammyn esimerkillistä asennetta ja jo saatuja tuloksia kansainvälisiltä markkinoilta: on vaatinut erityistä sitkeyttä ja näkemyksellisyyttä jo hyvin varhaisessa vaiheessa tavoitella kansainvälistä menestystä Siilinjärven Toivalasta. Toimitusjohtaja ja yrityksen perustaja Tomi Piirosen matka ”tyhjästä paperista ja ideasta” on kantanut pitkälle tuottaen esimerkillisiä tuloksia.

Rammyn tuotteissa korostuu laadukas käyttötarkoitukseen soveltuva suunnittelu ja toimiva muotoilu. Rammy on kyennyt muuntumaan ja reagoimaan myös markkinamurrosten keskellä: haastavasta markkinatilanteesta huolimatta yritys on kaksinkertaistanut liikevaihtonsa vuosina 2020–2022. Hyvä varautuminen, ennakointi ja kestävä taloudenhallinta ovat mahdollistaneet kasvun ja menestyksen. 

”Kiitos tästä tunnustuksesta! Olemme tehneet Rammyllä työtä kansainvälistymisen eteen ja suunnanneet markkinointia viennin edistämiseksi. Vientikauppa on ollut tärkeää meidän kasvun kannalta. Ilman vientiä yrityksemme koko olisi kuudesosa nykyisestä. Viennin mahdollisuudet ovat otettu huomioon jo yrityksen perustamisessa ja tuotteiden suunnittelussa. Digitalisaatio on pienentänyt maailmaa viime vuosina, ja olemme hyödyntäneet sitä merkittävästi vientitoiminnassa. Ihmiset ympäri maailman ovat samankaltaisia. Kaikki haluavat hyviä tuotteita ja hyvää palvelua”, pohtii Rammyn toimitusjohtaja Tomi Piironen.

Kuopion alueen kauppakamari palkitsee vuosittain kansainvälisessä liiketoiminnassa ja kasvussa ansioituneen yrityksen Pohjois-Savon alueelta Kunnian Kukko -kansainvälistymispalkinnolla. Voittajan valitsee Kauppakamarin kasvuvaliokunta. Palkinnon tarkoituksena on antaa tunnustusta yrityksille, joiden vientitoiminta tai muu kansainvälinen liiketoiminta on ollut erityisen ansioitunutta. Palkitsemisessa huomioidaan myös yritykset, jotka ovat ennakkoluulottomasti ja rohkeasti suunnanneet kansainvälisille markkinoille ja panostaneet kansainväliseen liiketoimintaan. Palkinnon tarkoituksena on myös motivoida alueen yrityksiä kansainväliseen kasvuun ja tuoda esiin kannustavia esimerkkejä. Tänä vuonna Kunnian Kukko -palkinnon rinnalle tuotiin Export2X -kansainvälistymistunnustus, jolla halutaan nostaa esiin pohjoissavolaisia startupeja ja muita kasvuhaluisia yrityksiä, jotka ovat ansioituneet kasvussa ja kansainvälistymisessä.

Kunnian Kukko -palkinnon ja Export2X- tunnustuksen voittajat julkistettiin kauppakamarin järjestämässä Sawosta Maailmalle -verkostoitusmistilaisuudessa, joka oli osa maakunnallista Sawosta Maailmalle kansainvälisyyskuukautta. Palkinnon luovutti Genelecin Maria Martikaiselle ja Rammyn Tomi Piiroselle Kuopion alueen kauppakamarin kasvuvaliokunnan puheenjohtaja Mikko Kylävainio ja varapuheenjohtaja Kirsi Räikkönen.  

Viime vuonna Kunnian Kukko -kansainvälistymispalkinnon voitti Lignell & Piispanen Oy.

Lisätiedot

Tiina Hartikainen

GROWTH DIRECTOR

+35844 513 2904

Kategoriat:Kasvu ja kansainvälisyys