Tahko Ski Lift Pitch -pitchauskilpailun voittajaksi PrecisionPhage


Pitchauskilpailuun osallistui n. 30 startup-yritystä, jotka esittelivät tuomaristolle mm. terveys-, lääke- ja bioteknologia-toimialojen sekä rakennusteollisuuden ja kiertotalouden lupaavia tulevaisuuden innovaatioita. Tänä vuonna kisassa nähtiin verrattain runsaslukuisesti tutkimustaustaisia tiimejä suhteessa edellisvuosiin.

Tahkovuoren huipulla järjestettyyn semifinaaliin eteni kaksikymmentä startup-yritystä, jotka pääsivät pitämään ”hissipuheensa” omasta bisneskonseptistaan tuomaristosta koostuville enkeli- ja pääomasijoittajille.

Pitchauskilpailun finaalivaiheeseen tiensä selvittivät PrecisionPhagen lisäksi neljä yritystä: Finnpole, mechIC, GaltTech ja LeapSEQ. Finaaliviisikko kohtasi kisan loppuvaiheessa tuomariston jäsenet Jari Osmalan (FiBAN), Noora Tuikan (Nostetta Ventures), Vilma Torstilan (BoCap), Kim Väisäsen (Evli Growth Partners) ja Elina Koivumäen (FiBAN).

Tuomaristo vakuuttui paitsi jyväskyläläisen PrecisionPhagen liikeideasta myös vahvasta tiimistä ja tutkimuslähtöisestä taustasta.

”PrecisionPhagella on lähes rajaton skaalautumispotentiaali ja liikeidea on yhteiskunnallisesti vaikuttava. Lisäksi yritys erottautui kilpailun alusta alkaen vakuuttavalla pitchauksella”, tuomariston jäsenet summaavat.

Voittajayritys lunasti 10 000 euron palkintorahan, jonka lisäksi luvassa on mm. näkyvyys Nasdaqin tornimainospaikalla New Yorkin Times Squarella.
Kasvu- ja innovaatioteemaisen Tahko Ski Lift Pitch -tapahtuman aikana Tahkovuori toimi kohtaamispaikkana yhteensä noin 400 startup-yrittäjälle, elinkeinoelämän päättäjälle ja asiantuntijalle, sijoittajalle sekä opiskelijalle.

”Näimme tänä vuonna startup-kisassa useita kasvupotentiaalisia tiimejä innovatiivisena liikeideoineen. Voittajatiimin lisäksi tulemme varmasti kuulemaan monesta kisassa mukana olleesta tiimistä lähitulevaisuudessa lisää”, tiivistää Tahko Ski Lift Pitch -tapahtuman vastaava tuottaja ja Kuopion alueen kauppakamarin kasvujohtaja Tiina Hartikainen.

Tahko Ski Lift Pitch on Itä-Suomen merkittävin kansainvälistyvä bisnestapahtuma. Vuodesta 2017 lähtien Tahkon matkailukeskuksessa järjestetty tapahtuma tuo yhteen startupit, sijoittajat, osaajat ja eri vaiheen kasvuyritykset. Kuopion alueen kauppakamarin tuottaman tapahtuman strategisia kumppaneita ovat Kuopion kaupunki, Savilahti-projekti ja Business Kuopio, Novapolis ja Osuuskunta KPY, Itä-Suomen Yliopisto, Savonia-ammattikorkeakoulu – Business Center Pohjois-Savo, Osuma Henkilöstöpalvelut, Kuopio Health, Nostetta Ventures, Savon ammattiopisto, Ylä-Savon ammattiopisto, Iisalmen kaupunki, Varkauden Navitas Yrityspalvelut, PeeÄssä / Break Sokos Hotel Tahko, Tahkocom ja Talentree.

Lisätietoa ja yhteydenotot:

Tiina Hartikainen

GROWTH DIRECTOR

+35844 513 2904

Kategoriat:Kasvu ja kansainvälisyys, Startupit