Kauppakamari kirittää Pohjois-Savoa kasvuloikkaan – Ratkaisuja maailmanmarkkinoiden tarpeisiin ELY-keskuksen tuella

Kauppakamari kirittää Pohjois-Savoa kasvuloikkaan – Ratkaisuja maailmanmarkkinoiden tarpeisiin ELY-keskuksen tuella

Kuopion alueen kauppakamari käynnistää Etelä-Savon ELY-keskuksen (EAKR) tuella rahoitetun Kilpailukykyinen ja kasvava Pohjois-Savo -hankkeen, jonka tavoitteena on vauhdittaa Pohjois-Savon houkuttelevuutta innovatiivisena investointikohteena ja kasvukeskittymänä. Hankkeen toimenpiteillä tavoitellaan alueelle käänteentekevää kasvuloikkaa: lisää uusia investointeja, innovaatioita, korkeaa osaamista ja kilpailukykyisiä vientituotteita.

Hankkeen pääpainopisteenä on Pohjois-Savon toimintaympäristön kehittäminen yhdessä keskeisten elinkeinoelämän sidosryhmien kanssa. Hanke pilotoi useampaa alueellista investointi- ja kasvupalvelun mallia, joista esimerkkeinä yritysten ja tutkimus- ja oppilaitosten välinen yhteistyömalli sekä maakuntatasoinen investointitiimi-konsepti.

– Kauppakamarin koordinoimat Investointitiimit muodostetaan alueemme kuntapäättäjien, rahoittajien, tutkimuslaitosten ja yritysjohdon edustajista. Tavoitteenamme on tuottaa tietoa sekä kasvattaa osaamista ja yhteistyöedellytyksiä alueen kärkitoimialojen investointien ja kasvun vauhdittamiseksi ylikuntarajaisesti, taustoittaa Tiina Hartikainen, Kuopion alueen kauppakamarin kasvujohtaja.

Hankkeen toimenpiteisiin lukeutuu myös kasvu- ja investointiaiheisiä verkostoitumistapahtumia ja tietoiskuja. Syyskuussa hankkeessa toteutetaan ensimmäinen puhtaan siirtymän investointeihin keskittyvä Investment Summit -tilaisuus, joka tuo yhteen potentiaalisia investoreita, hankekehittäjiä, rahoittajia ja kuntapäättäjiä.

Kuopion alueen kauppakamarin toteuttaman hankkeen strategisia yhteistyökumppaneita ovat Savon Voima Oyj, Varkauden kaupunki / Navitas Kehitys Oy, Vieremän kunta, Iisalmen kaupunki ja Siilinjärven kunta. Kilpailukykyinen ja kasvava Pohjois-Savo -hankkeen kesto on 12.3.2025–31.12.2027 ja kokonaisbudjetti 721 656 euroa, josta EU+valtion tuki -rahoituksen osuus on 576 974 euroa (80 %). Hanketta rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus (EAKR).

Lisätiedot ja yhteydenotot

Tiina Hartikainen, kasvujohtaja
Kuopion alueen kauppakamari
tiina.hartikainen@kuopiochamber.fi
p. 044 513 2904

Kuopion alueen kauppakamari on elinkeinoelämän tahtotilan määrittäjä ja muutosvoima, jotta menestymme paikallisesti sekä kansainvälisesti. Kauppakamarin 900 jäsentä Kuopion, Varkauden ja Ylä-Savon alueilta edustavat kattavasti Pohjois-Savon elinkeinoelämää.

Kilpailukykyinen ja kasvava Pohjois-Savo -hanke on Euroopan unionin osarahoittama – Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027, ja hanketta rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

Ota yhteyttä

Tiina Hartikainen

KASVUJOHTAJA

tiina.hartikainen@kuopiochamber.fi
+358 44 513 2904