HomePäättyneet hankkeet

Päättyneet hankkeet

Kuopion alueen kauppakamari on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä alueen elinvoimaa ja kilpailukykyä erilaisten kehittämishankkeiden kautta. Hankkeissa on edistetty yritysten kasvua ja kansainvälistymistä, osaavan työvoiman saatavuutta, koulutusyhteistyötä sekä alueen vetovoimaa. Yhteistyössä yritysten, oppilaitosten ja muiden sidosryhmien kanssa toteutetut hankkeet ovat tuottaneet konkreettisia tuloksia ja uusia toimintamalleja, jotka tukevat alueen yrityskenttää myös hankkeiden päättymisen jälkeen. Vaikka hanke päättyy, työ jatkuu: syntyneet verkostot, opit ja ratkaisut jäävät elämään ja kehittämään aluetta pitkäjänteisesti.

One Hell of a ride!

Tahko SkiLift Pitch

Tahko Ski Lift Pitch on tällä hetkellä tauolla. Aiemmin Tahkolla järjestetty SLP Growth Communityn tapahtuma kokosi yhteen kotimaisia ja kansainvälisiä bisnesenkeleitä sekä lupaavia startupeja. Ainutlaatuinen ympäristö ja kansainvälinen ilmapiiri loivat erinomaiset puitteet verkostoitumiseen ja kasvun kiihdyttämiseen.

Tahko Ski Lift Pitch oli ainutlaatuinen pitchauskilpailu, jossa startupit esittelivät liikeideansa sijoittajille kirjaimellisesti hiihtohissin matkalla. Muutaman minuutin hissipuheen aikana ratkaistiin, herättääkö idea sijoittajien kiinnostuksen – parhaimmillaan palkintona oli rahoitus, verkostot ja jopa 10 000 euron tunnustus.

Tapahtuma yhdisti korkean paineen, pitchausosaamisen ja elämyksellisen ympäristön, tarjoten startupeille mahdollisuuden erottua, verkostoitua ja vauhdittaa kasvua kansainvälisessä ilmapiirissä.

Pohjois-Savon Vientipolku

Export2X -tiekartta

Tulevaisuuden vienti ei ole vain fyysisiä tuotteita, vaan myös osaamisellemme on kasvava kysyntä. Maailman muuttuessa yhä useammalle yritykselle avautuu mahdollisuus kansainväliseen yhteistyöhön ja kauppaan. Yritykselläsi voi olla valtava piilevä vientipotentiaali globaalissa markkinassa – keskeistä on tunnistaa, millaista osaamista yrityksesi kansainvälistyminen tarvitsee. Menestykseen rakentuu kyvykkyyksistä, jotka vastaavat markkinoiden kysyntään ja kehittyvät ketterästi.

Pohjois-Savon vientipolku on yrityksille suunnattu käytännönläheinen malli, joka auttaa suunnittelemaan ja toteuttamaan kansainvälistymistä vaiheittain. Se kokoaa yhteen keskeiset palvelut, osaamistarpeet ja toimenpiteet, joiden avulla yritys voi kehittää vientiosaamistaan ja edetä tavoitteellisesti kohti kansainvälistä kasvua. Toivomme, että Vientipolun avulla voimme auttaa yritystäsi kehittymään viennissä, löytämään oikean palvelun oikea-aikaisesti sekä selkeyttämään eri toimijoiden roolia ja palveluita kansainvälistymisen eri vaiheissa.

Kuopion alueen kauppakamarin toukokuussa 2024 julkaisema investointiselvitys osoittaa, että Pohjois-Savossa on näköpiirissä merkittäviä investointeja, jotka luovat vahvan perustan elinkeinoelämän kasvulle ja uudistumiselle.

Selvityksen mukaan alueelle on suunnitteilla yhteensä noin 13,1 miljardin euron investoinnit, jotka kohdistuvat laajasti eri toimialoille, kuten energiaan, metsäteollisuuteen, rakentamiseen, koneteknologiaan, elintarvikealaan, ICT:hen, terveysteknologiaan ja palveluihin.

Investointisuunnitelmat avaavat merkittäviä mahdollisuuksia erityisesti poikkitoimialaiselle kasvulle. Tämä edellyttää entistä tiiviimpää yhteistyötä yritysten, oppilaitosten, tutkimuslaitosten ja kuntien välillä sekä kykyä hyödyntää alueen vahvaa osaamispohjaa. Lisäksi investointeja ohjaavat vahvat kehitysajurit, kuten energia- ja puhdas siirtymä, teknologinen kehitys sekä osaamiseen perustuva kilpailukyky.

Selvitykseen osallistui noin 130 alueen elinkeinoelämän, tutkimuksen ja julkisen sektorin avainvaikuttajaa. Investointien aikajänne ulottuu vuoteen 2035, painottuen erityisesti vuosille 2024–2030.

Investointiselvitys on osa Kuopion alueen kauppakamarin Kasvu³-strategian toteutusta, jonka tavoitteena on vahvistaa Pohjois-Savon asemaa houkuttelevana ja kansainvälisesti kilpailukykyisenä investointiympäristönä.

Kasvu³-strategian ydin

Kasvu³-strategia ohjaa alueen kehittämistä kahdella tasolla:

  • Mitattavat kasvutavoitteet:
    yritysten, työpaikkojen, väestön ja investointien määrän kasvu
  • Kunnianhimoinen kasvuvisio:
    Pohjois-Savo tavoittelee asemaa Suomen kiinnostavimpana, innovatiivisimpana ja kestävimpänä investointikohteena vuoteen 2030 mennessä

Strategian toteutus keskittyy kolmeen kokonaisuuteen:
ihmiset, investoinnit ja infra, joihin vaikuttamalla rakennetaan kestävää kasvua ja kilpailukykyä.

Investointiselvitys toteutettiin Kuopion alueen kauppakamarin toimeksiannosta konsulttiyhtiö BearingPointin toimesta huhti–toukokuussa 2024. Aineisto perustuu julkisiin lähteisiin, haastatteluihin ja yrityskyselyyn.

Kuopion alueen kauppakamari käynnisti Pohjois-Savon elinkeinoelämän TKI-toimintaympäristöselvityksen keväällä 2024 osana alueen kilpailukyvyn ja kasvun vahvistamista.

Selvityksen tulokset julkaistiin 10.12.2024, ja ne tarjosivat ajantasaisen kokonaiskuvan alueen yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan nykytilasta, investointinäkymistä ja kasvupotentiaalista.

Selvitys kokoaa yhteen keskeiset TKI-ajurit, toimialakohtaiset vahvuudet sekä kehittämistarpeet, ja toimii pohjana Pohjois-Savon elinkeinoelämän uudistumiselle, kansainväliselle kilpailukyvylle ja investointien kasvulle.

Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa Pohjois-Savon yrityslähtöistä TKI-toimintaa ja lisätä sen vaikuttavuutta koko alueella. Keskiössä on erityisesti:

  • TKI-myönteisen toimintaympäristön kehittäminen alueen tarpeista käsin
  • Yritysten keskeisten TKI-tarpeiden, haasteiden ja mahdollisuuksien tunnistaminen
  • Uusien yhteistyömallien rakentaminen yritysten ja oppilaitosten välille
  • Yritysten TKI-osaamisen ja innovaatiojohtamisen vahvistaminen
  • Pohjois-Savon elinkeinoelämän kansainvälisen kilpailukyvyn ja kasvun edistäminen
TKI-investointiselvitys – tiivistelmä

Pohjois-Savon elinkeinoelämän TKI-investointiselvitys tarjoaa kokonaiskuvan alueen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan nykytilasta, investointinäkymistä ja kasvupotentiaalista. Selvityksen mukaan alueen yritykset suunnittelevat merkittäviä aineettomia investointeja pitkällä aikavälillä, ja TKI-toiminta nähdään keskeisenä kilpailukyvyn ja uudistumisen ajurina.

Keskeisinä kehitysteemoina korostuvat puhdas siirtymä, digitalisaatio, automaatio ja sähköistyminen, jotka luovat uusia liiketoimintamahdollisuuksia erityisesti alueen kärkitoimialoille.

Selvitys tunnistaa myös yritysten TKI-toiminnan haasteita, kuten yhteistyön, rahoituksen ja osaamisen kehittämistarpeita. Näihin vastaaminen on keskeistä, jotta Pohjois-Savo voi vahvistaa asemaansa kansainvälisesti kilpailukykyisenä ja houkuttelevana investointikohteena.

TKI-investointiselvitys oli osa Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoittamaa Pohjois-Savon elinkeinoelämän TKI-toimintaympäristöselvitys -hanketta (hankekoodi A91005 / Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR).

Pohjois-Savon kasvu- ja innovaatioyhteistyö -hanke. Kuopion alueen kauppakamarin EAKR-rahoitteinen1 Pohjois-Savon kasvu- ja innovaatioyhteistyö -hankke (”Ski Lift Pitch -kasvuyhteisö”; hankekoodi A78661) on päättynyt 31.12.2024.

Kasvuyhteisön toiminta perustuu maakunnan vahvuuksien lujittamiseen. Euroopan komission työmarkkinakatsauksen (11/2020) tunnistamat resurssit: Pohjois-Savon alueen monimuotoisuus, vahvat kansainvälisen tason vientiyritykset sekä laadukas yliopistokoulutus luovat perustan kasvuyhteisön toiminnalle. Eri koulutusasteilla opiskelevat nuoret (kansainväliset) opiskelijat sekä tutkijatiimit ovat alueellisen kasvun, luovuuden ja uusien innovaatioiden voimavara.

Pohjois-Savon kasvu- ja innovaatioyhteistyö -hankkeen päätavoitteena on rakentaa maakuntaan elinvoimaista kasvuyrittäjyyskulttuuria. Hanketoiminnoilla tähdätään uusien yritysten perustamisaktiivisuuden kiihdyttämiseen sekä skaalautuvien innovaatioiden määrällisen kasvun tukemiseen. Vahva ylikuntarajainen yhteistyö ja strateginen yhteistyöverkosto tukevat päämäärää alueellisten resurssien kohdentamisesta myös ylikuntarajaisessa kontekstissa.

Hankkeen toiminta keskittyy kahteen päätavoitteeseen:

  1. Tuottaa kestävästi vireää ja omaleimaista pohjoissavolaista kasvuyrityskulttuuria Pohjois-Savon alueelle sekä kiihdyttää uusien startup-yritysten perustamisaktiivisuutta ja tutkimuslähtöisten liikeideoiden syntymistä alueella.
  2. Tukea alueen elinkeinoelämän uudistumista ja potentiaalisten vientiyritysten määrän syntymistä.

Uusien osaajien ja yritysten määrän kasvu korreloi osaltaan myös potentiaalisten kansainvälisen tason vientiyritysten määrän alueellista kasvua. Ski Lift Pitch -kasvuyhteisö-toimintamallilla edesautetaan alueen yrityspalvelutoimijoiden käynnistämän Export2X – Pk-yritysten kyvykkyyksien kehittäminen kansainvälisille markkinoille -hankemission (kansainvälisten vientiyritysten määrän tuplaaminen vuoteen 2030 mennessä) saavuttamista.

Yrittäjyysmyönteisen kulttuurin kehittyminen sekä nuorten osaaja- ja tutkijatiimilähtöisten innovaatioiden ja liikeideoiden määrän kasvaminen tukevat vientiä ja kestävää kasvua, alueelle suuntautuvien investointien kohdistumista sekä uusien alueellisten startupyritysten ja työpaikkojen syntymistä.

Hankkeen keskeisiä kohderyhmiä ovat:

  1. Nuoret opiskelijat, osaajat ja tutkijatiimit
  2. Eri vaiheessa olevat kasvuyritykset
  3. Sijoittajat

Pohjois-Savon kasvu- ja innovaatioyhteistyö -hankkeen tuloksena maakuntaan syntyy omaleimainen kasvuyrityskulttuuri, joka markkinoi ja viestii alueen vahvasta yrittämisen perinteestä sekä kansainvälisestä vientiosaamisesta.

Ski Lift Pitch kasvuyhteisö -toimijamallin juurruttua maakunnassa toimii yksityisten, julkisten ja kolmannen sektorin toimijoiden poikkialainen kasvuyhteisö.

Tulevaisuudessa Pohjois-Savo houkuttelee uusia opiskelijoita, osaajia, startup-yrityksiä ja sijoittajia enenevästi myös kansainvälisesti.

Hanke sai toimintaansa Euroopan aluekehitysrahaston tukea. Rahoittajana toimi Pohjois-Savon liitto.

Pohjois-Savon kasvuyhteisö 2022–2024 – Kansainvälistyvät osaajat ja kasvuyritykset Pohjois-Savon tulevaisuuden kilpailutekijöinä.

Kuopion alueen kauppakamari toteuttaa OLVI-säätiön tuella Pohjois-Savon kasvuyhteisö 2022–2024 – Kansainvälistyvät osaajat ja kasvuyritykset Pohjois-Savon tulevaisuuden kilpailutekijöinä –hankkeen. Tavoitteena on tukea kestävästi ja osaajalähtöisesti vireän ja omaleimaisen kasvuyrityskulttuurin rakentumista maakuntaan. Hanketoiminnoilla kiihdytetään opiskelijalähtöisten uusien startup-yritysten perustamisaktiivisuutta sekä oppilaitoslähtöisten liikeideoiden syntymistä. Hankkeella tuetaan alueen elinkeinoelämän uudistumista ja potentiaalisten vientiyritysten määrän syntymistä. 

Hankkeen osatavoitteita ovat muun muassa: 

1) Yrittäjämyönteisen kasvuyrityskulttuurin rakentaminen ja opiskelijoiden rohkaiseminen yrittäjyyteen 

2) Osaajien osallisuuden ja kuuluvuuden kokemusten tukeminen alueellisten menestystarinoiden kautta 

3) Uusien ideoiden, innovaatioiden ja startup-yritysten syntymisen tukeminen 

4) Alueen vahvan teollisuusperinnön ja kansainvälisen vientiosaamisen esiin nostaminen 

Hankkeen opiskelija- ja osaajakohdennetut sisällöt on suunniteltu edesauttamaan nuorten ja opiskelijoiden työelämään juurtumista Pohjois-Savon alueella. Hanketoiminnot kohdistuvat nuorille opiskelijoille suunnattuihin toiminnallisiin yrittäjyys- ja innovaatiotoimintoihin, jotka tukevat osaltaan nuorten opinnoissa menestymistä, jatko-opintoedellytyksiä sekä työelämään sijoittumista.  

Tavoitteena on, että hanketoiminnot kehittävät konkreettisesti sekä opinnoissa että työelämässä tarvittavia ajattelun ja käytännön taitoja. Tavoitteena on, että yhä useampi pohjoissavolainen nuori kasvaa rohkeaksi, luovaksi ja kansainväliseksi tulevaisuuden osaajaksi, jolle kotiseudulle kiinnittyminen ja työllistyminen näyttäytyvät houkuttelevina tulevaisuuden vaihtoehtoina. 

Pohjois-Savon kasvuyhteisö 2022–2024 – Kansainvälistyvät osaajat ja kasvuyritykset Pohjois-Savon tulevaisuuden kilpailutekijöinä –hankkeen hanketoimintoja toteutetaan kolmen sisältöpainopisteen keinoin: 


1. Osaajamatchmaking – työelämäkonsepti
Tavoitteena on yhdistää nuori tai opiskelija hänelle sopivaan alueen yritykseen suorittamaan koulu- tai työtehtäviä, jotta tulevaisuuden ammattilaiset työllistyvät jatkossa pohjoissavolaisiin yrityksiin. Osaajamatchmaking-konseptilla tarjotaan käytännön vinkkejä, yrityksiltä annettavaa suoraa palautetta sekä vertaisoppimisen paikkoja kanssaopiskelijoilta.

2. Student Track – ideakilpailu on erityisesti toisen asteen opiskelijoille ja korkeakouluopiskelijoille suunnattu ideakilpailu. Student Track – ideakilpailun tavoitteena on kannustaa luovaan ajatteluun ja yritteliäisyyteen. Ideana on, että nuoret valmistautuvat joko yksin tai yhdessä liikeidean, ideakonseptin tai innovatiivisen ratkaisun esiteltäväksi Student Track -finaalissa, joka huipentuu maakuntamme merkittävimmässä kasvuyritystapahtumassa Tahko Ski Lift Pitchissä. Finaalikilpailussa liikeideoita ja ideakonsepteja arvioivat organisaatioiden edustajat. Ennen finaalikilpailua nuoret ja opiskelijat voivat hioa liikeideaansa ja esiintymistaitojaan valmentavissa työpajoissa ja tilaisuuksissa. Student Track – innovaatiopolku kehittää nuorten luovaa ja työelämälähtöistä ajattelua sekä tukee tätä kautta myös opinnoissa menestymistä. 

3. Pohjoissavolaiset menestystarinat -viestintämallin tavoitteena on kytkeä nuorten ja opiskelijoiden ääni osaksi kasvuyhteisöä sekä koko maakunnan markkinointia ja viestintää. Tarinat lisäävät alueellista moninaisuutta sekä elävöittävät kotiseudun imagoa nuorten kiinnostuksen kohteista käsin. 

Hankesisältöjä toteutetaan tiiviillä yhteistyöllä alueen oppilaitosten kanssa. Yhteistyötä teemme mm. Business-Center Pohjois-Savon, Itä-Suomen yliopistonSavonia-ammattikorkeakoulunSavon ammattiopiston ja Ylä-Savon ammattiopiston kanssa.  

Export2X-vientiohjelma oli kaksi vuotta kestävä valmennuksellinen kehittämisohjelma pk-yrityksille, jotka suunnittelevat, aloittavat tai käynnistävät uudelleen hiipunutta vientiään. Ohjelmakokonaisuuden lähtökohtana on Pohjois-Savon vientipolku.

Kauppakamarin Export2X-vientiohjelmassa yritykset pääsevät kehittämään vientiosaamistaan raskaansarjan asiantuntijoiden opastuksella. Konkretialähtöiset valmennukset, vertaisoppiminen, kasvunkumppanit sekä kauppakamarin laajat verkostot tarjoavat yrityksille korkealaatuisen vientiosaamisen kehittämisen kokonaisuuden.

Export2X – Pk-yritysten kyvykkyyksien kehittäminen kansainvälisille markkinoille -hanke on päättynyt 31.12.2023.

Rajaton Ylä-Savo sai toimintaansa Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) sekä Olvisäätiön tukea, joiden avulla mahdollistamme ketterät kokeilut ja tehokkaat toimenpiteet Ylä-Savon yrityskentän tarpeisiin. Hankeaika 1.1.2019-30.9.2021.

Ylä-Savossa, keskellä vihreää suomalaista metsämaisemaa sijaitsee ainutlaatuinen ja vahva yritysten verkosto, joka puhaltaa yhteen hiileen. Alueen vienti kasvaa selvästi nopeammin, kuin Suomessa keskimäärin ja jotta suunta pysyy tulevaisuudessakin oikeana, ovat yritykset yhdistäneet voimansa osaavan työvoiman saatavuuden edistämiseksi. Tämän myötä syntyi Rajaton Ylä-Savo, joka varmistaa osaavan työvoiman saatavuuden alueelle tunnistettujen yritystarpeiden pohjalta.

Luomme alueen yritysten ja oppilaitosten välille tehokkaampaa ja tiiviimpää yhteistyötä, vahvistamme alueen startup-kenttää ja teemme alueen yrityksiä ja niiden tarjoamia uramahdollisuuksia tutuksi yläsavolaisille nuorille. Tavoitteena on saada aikaan rakenteellista ja pysyvää muutosta koko Ylä-Savoon alueella sijaitsevien yritysten brändiä ja vetovoimaa hyödyntäen.

Hanke päättynyt 30.9.2021.