Pohjois-Savon suhdanneodotukset kokomaan keskiarvoa varovaisemmat

Kuopiosta kaavoituksen ykkönen

Vuoden alussa pohjoissavolaisten yritysten suhdannetilanteessa on havaittavissa hienoista hiipumista. Tilanne on kuitenkin parempi moneen muuhun maakuntaan verrattuna. Suhdanneodotukset ovat laskeneet syksystä alkaen ja ovat koko maan keskiarvoa varovaisemmat.

Elinkeinoelämän keskusliiton ja Kuopion alueen kauppakamarin vuoden 2022 ensimmäisestä suhdannebarometristä ilmenee, että pohjoissavolaisten yritysten suhdannetilanne kääntyi syksyllä loivaan laskuun (tammikuun saldoluku 6 ja lokakuun 15). Tilanne on kuitenkin merkittävästi parempi kuin vuosi sitten (tammikuun 2021 saldoluku -30).

Suhdanneodotukset ovat olleet laskussa viime syksystä alkaen. Nyt tammikuussa saldoluku meni pakkasen puolelle (-6), kun vielä viime vuoden heinäkuussa suhdanneodotusten saldoluku oli 23. Suhdanneodotuksia varjostaa yhä paheneva osaajapula ja materiaalipula.

”Alueemme yrityksissä on tahtoa kasvaa ja kehittyä. Meillä ja Pohjanmaalla puute ammattitaitoisesta työvoimasta on maan suurinta. Olemme tottakai erittäin iloisia, että Savonian ja UEF:n saavat uudet koulutusvastuut (ICT-, tuotantotalous ja DI), mutta tämä lisäksi tarvitaan laaja-alaisesti eri toimia työvoiman saatavuuteen. Viime vuoden lopussa Pohjois-Savossa oli noin 3600 avointa työpaikkaa”, Kuopion alueen kauppakamarin toimitusjohtaja Kaija Savolainen korostaa.

Kasvun esteenä on edelleen maailmalaajuinen komponenttipula ja materiaalikustannusten nousu. Huolestuttavaa ja hämmästyttävää on myös se, että muuhun maahan verrattuna meillä ylikorostuu yritysten rahoitusvaikeudet.”, jatkaa Savolainen.  

Taulukossa näkyy suhdannetilanteen kehitys vuodesta 2020 alkaen

Katsaus perustuu Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tammikuussa 2022 tekemään suhdannetiedusteluun. Tuloksissa on laskettu yhteen teollisuus, rakentaminen ja palvelut. Aluekatsauksen tuloksia ei ole koko maan Suhdannebarometrituloksista poiketen painotettu, eli kaikki yritykset saavat yhtä suuren painoarvon. Tiedustelu on osa EU:n harmonisoitua suhdannekyselyjärjestelmää. Tiedusteluun vastasi Pohjois-Savossa 51 yritystä, jotka työllistävät yhteensä 9588 henkeä.

Lisätiedot

Kategoriat:Infra ja teollisuus​, Talous​