Kestävyysalkaa arjesta

Uusi jäsen • Perheyrityksen resepti luottamukseen ja laatuun

Metsäkuljetus Hyväriset Oy on tehnyt puunkorjuuta Pohjois-Savossa jo vuodesta 1977. Toisen sukupolven perheyritys on kasvanut vakavaraiseksi toimijaksi, joka työllistää omassa palkkakirjanpidossa 27 ammattilaista ja kumppaneiden kautta jopa 50 henkilöä. Yrityksen kasvu ja kilpailukyky nojaavat pitkäjänteiseen johtamiseen, osaavaan henkilöstöön ja vastuulliseen toimintakulttuuriin.

”Pitää pystyä katsomaan jäljilleen – työn laatuun metsänomistajan mailla, työntekijöiden hyvinvointiin ja taloudellisiin päätöksiin. Se on perusta, jolla toiminta kestää. PK-yrityksen kvartaali on 25 vuotta”, kiteyttää toimitusjohtaja Reijo Hyvärinen.”, toteaa toimitusjohtaja Reijo Hyvärinen.

Matka kohti kestävämpää liiketoimintaa

Yrityksen päätoimeksiantaja UPM Metsä tilaa Hyvärisiltä puunkorjuupalvelua koko Pohjois-Savon alueelle. Kalustoa ja kapasiteettia on lisätty suunnitellusti, aina tarve edellä. ”Kasvu syntyy siitä, että teemme asiat luotettavasti ja laadukkaasti – silloin kysyntäkin kantaa.” Hyväriset on sitoutunut PEFC-sertifiointiin, metsänhoitosuositusten mukaiseen korjuuseen ja tarkkaan työn dokumentointiin. Työturvallisuus ja työhyvinvointi ovat keskiössä. Moderni kalusto, ennakoiva huolto ja arjen turvallisuuskulttuuri varmistavat sujuvat ja turvalliset työpäivät. ”Meidän suurin ylpeydenaiheemme ovat työntekijät – useampi on tehnyt koko työuransa meillä.” Vastuullisuusohjelma 2026–2030 tähtää toimialan edelläkävijyyteen vahvistamalla johtamista, henkilöstön hyvinvointia ja ympäristövastuuta.


Teknologian rooli kasvaa – mutta kulttuuri ratkaisee

Digitalisaatio näkyy erityisesti harvestereiden automaatiossa ja ohjausjärjestelmissä, tiedonsiirrossa ja pilvipalveluissa sekä ennakoivaa huoltoa palvelevissa sensoriteknologioissa. Tekoälyavusteiset ratkaisut tulevat lisääntymään tulevina vuosina, mutta Hyvärisen mukaan niiden rinnalla korostuu oma toimintatapa: ”Teknologia tuo avusteita ja lisää vaatimuksia, mutta lopulta ratkaisevaa on yrityksen oma toimintakulttuuri.”

Vaikka metsäteollisuudessa on nähty ylikapasiteetin purkua, Suomeen on tehty myös uusia investointeja. Talvikauden ja sulan maan kausivaihtelu pysyy haasteena. Samalla kiristyvät rahoitusvaatimukset ja lisääntyvä dokumentointi nostavat alan kynnystä uusille toimijoille. Ilmastonmuutoksen vaikutukset – kelien ennakoimattomuus, äärimmäiset sääolosuhteet, ympäristövastuun kasvavat vaatimukset – tuovat omat haasteensa. Samalla ne kiihdyttävät teknologian kehitystä ja vähäpäästöisyyteen tähtääviä ratkaisuja.

”Puuta tullaan korjaamaan myös tulevaisuudessa – mutta ala vaatii tänä päivänä monipuolista osaamista ja harkittuja investointeja.”

Metsäkuljetus Hyväriset Oy – Kasvu & vastuullisuus

FAKTA

  • Perustettu: 1977
  • Toimiala: Puunkorjuu ja metsäkoneurakointi
  • Sijainti: Pohjois-Savo
  • Henkilöstö: 27 omaa työntekijää, noin 50 henkilöä kumppaniverkoston kautta
  • Päätoimeksiantaja: UPM Metsä
  • Omistus: Toisen sukupolven perheyritys
  • Vastuullisuus: PEFC-periaatteet, moderni kalusto, turvallisuuskulttuuri
  • Vastuullisuusohjelma 2026–2030 tähtää toimialan edelläkävijyyteen vahvistamalla johtamista, henkilöstön hyvinvointia ja ympäristövastuuta – erityisesti päästövähennysten, luonnon monimuotoisuuden ja vähäpäästöisen kaluston kautta.
  • Tutustu lisää: Puunkorjuu Pielavesi ja Pohjois-Savo | Metsäkuljetus Hyväriset Oy